lauantai 8. lokakuuta 2016

Viime kuukaudet ovat menneet jossain oudossa sumussa. Mihin meni kaikki se aika, jonka olisin voinut käyttää hyödyllisemmin? Kuten Guillaume totesi minulle, kun podin jonkin sortin katumusta ensimmäisen aupparointini vuoksi, että katuminen on turhaa, koska niihin asioihin ei voi enää vaikuttaa.
Musta olisi jotenkin ihana elää edelleen siinä hetkessä, että nyt mä lähden ja päivittää blogia, että taas tämä tyttö lähtee! Mutta ei, tällä kertaa en. Ehkä siinä vaiheessa kun lähden vaihtoon joku kaunis päivä, mutta ei sekään ole sama asia.
PA230948
Mun ensimmäinen au pair -kokemus sisältää niin paljon asioita sisällään. Lähdin liikkeelle valkoisella paidalla ja tulin takaisin kuraisella. Niin paljon koin ja silti niin paljon jäi tekemättä. Kun olen seuraillut fb:n kautta mun ensimmäisen perheen nykyisen aupparin elämää, pakostakin on iskenyt ajatus että ei mulla mun aika ollut tollaista. Suurin asia on se, että kun mä olin lähdössä pois, tulivat kaikki ne au pairit esiin, joita etsin ne kaikki yhdeksän kuukautta. En sano sillä, että olisin halunnut hirveästi kavereita, mutta jollain tasolla tuntuu, että en saanut kaikkea siitä ajasta irti. Jos menisin nyt, tänä ihmisenä joka olen nyt, uskon että kokemus olisi aivan erilainen. Olisin voinut tehdä tyttöjenkin kanssa niin paljon enemmän, mitä tein. Olisin voinut, mutta en tehnyt, koska en voinut sinä hetkellä. Logic? Kuten Lotta mulle on todennut myös, että aika kultaa muistot. Nyt mielessä on vain ne ihanat hetket ja ei osaa itseään enää siihen tilanteeseen. Tuntuu oudolta kaivata sellaiseen paikkaan, jossa en tuntenut olevani kotona. Ehkä se on se, että haluaisi nähdä oliko se nyt niin vaikeaa, olisinko nyt vahvempi ja äidin kylmyys ei säikäyttäisi minua taikka että en tuntisi koko ajan huonommuuden tunnetta?

Olen muutenkin välillä menneissä eläjä. Muistelen lapsuutta, lukiota -ihan kaikkea ja välillä se surettaakin. Välillä jo muistelen valmiiksi kaiholla mun opiskeluaikaa Savoniassa. Mähän vasta aloitin! Mutta kaikki sanovat, että opiskelut menevät siivillä ja kohta löytää itsensä työelämästä. Olen jo saanut mahtavia kavereita, joiden kanssa viihdyn todella hyvin, Kuopio alkaa tuntumaan kodilta ja kahvila Savotan yön yli nukkuneet sämpylät eurolla pelastavat kiireiset aamuni. Okei Hanna, LOPETA. Toi on lause, jota en saa unohtaa, haha. Minulla on vielä kolme ja puoli vuotta aikaa elää täällä, mitä sitä turhia tulevaisuutta murehtimaan vielä. Tässäkin hetkessä on paljon mietittävää, kuten ensi viikon anatomian tentti, woooops. Mutta pinterestissä pyöriminen etsien erilaisia #studymotivation on vain paljon viihdyttävämpää. 
Nyt mä menen, bisous!

Ps. Okei, saan mä sittenkin hehkuttaa ulkomaille lähtöä, lähden ensi viikolla syysloman (itsenäisenopiskelun viikon ;) ) viettoon Ranskaan Guillaumen luokse, wihii!

Ihmisiä kiinnostaneet kirjoitukset