sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Joulukuun neljäs

Tiedättekö sen tunteen, kun kadotat herkkureseptin ja et enää löydä sitä? Minulla kävi nyt näin. Olen yrittänyt koko aamupäivän löytää erästä glögijuustokakkua, joka oli ihan täydellinen vaniljaisine täytteineen piparipohjan kruunaten koko komeuden. Kuulostaako tutulta? Varmasti, mutta kun kerran löytää luotto-ohjeen, niin en viitsisi lähteä kokeilemaan summanmutikassa mitään uutta.

Tämän vuoksi kirjoitan aina reseptit ylös. En luota teknologiaan, koska jos ohje on löytynyt blogista, voi se kyseinen blogipostaus olla poistettu tai että se kyseinen blogi on kadonnut bittiavaruuteen. En tiedä mitä tässä nyt on käynyt, mutta pieni suru on puserossa. Minulla on hurjasti kaikkia ohjeita niin täällä Kuopiossa kuin kotikotonakin. Osa sellaisia, joita en ole koskaan kirjoituksen jälkeen toteuttanutkaan, osa sellasia jotka ovat melkein kokivat syömisen.

Olen googletellut hakamerkeissä sanoja, monella eri väännelmällä ja selannut hakutuloksia (tiedät että olet pulassa kun painat "seuraava" ja löydät itsesi toiselta hakutulossivulta). Mutta ei, ei. Olin jo niin kaukana, ettei google enää tarjonnut mitään järkevää hakutulosta.

Vedän syvään henkeä ja yritän vielä kerran. Minä haluan sen löytää, se on kuin täydellisyys, en voi sitä kadottaa. Muistan että tein kakun Guillaumen luona viime jouluna, olisinkohan ottanut siitä screenshottia? *viisi minuuttia myöhemmin* Selaan screenhottejani, jotka olen tallettanut vanhasta puhelimestani tietokoneelle. Pieni hikikarpalo vierähtää otsalleni kun saavutin kuvat "2015_12_22". Voisiko tämä olla... ei... apua... KYLLÄ!!! Löysin ohjeeni. Olen onnellinen. Taustalla soi " Christmas Time" ja tämä tyttö voi lähteä kauppaan täydellisen juustokakun ostoslistan kanssa.
15350702_10207945237294852_557741710589934573_n
Tämän blogipostauksen loppu oli yllätys minulle, kaikki tapahtui tämän aikana kun kirjoitin tätä. Koska nyt tämän löysin ja tein tästä vielä postauksenkin, seuraavana onkin luvassa sitten tämän täydellisen glögijuustokakun ohje teillekin. Mutta ennen sitä, juoksujalkaan kauppaan ja palataan asiaan pian,
bisous!

perjantai 18. marraskuuta 2016

Hola hola

Koulua on käyty nyt suunnilleen se kolmisen kuukautta ja paljon on opittu vähän kaikesta. Alun sähellyksen ja uuden asunnon etsimisen myötä koulukin jäi jollain tasolla kakkoseksi. Olen löytänyt oman asunnon ja siihen päälle vielä pienen viikonlopputyön, joten stressitasot alkavat laskea huomattavasti alemmas.

Mitkä olivat siis ensifiilikseni koulunpenkillä kahden vuoden tauon jälkeen?
Hyvin oudot, tuntui etten tiennyt enää kuinka opiskella ja se näkyykin tenteissä, ensimmäinen tentti uusittu ja toisesta en tiedä, että joudunko senkin uusimaan. Ryhmätöitä ryhmätöiden perään, mutta nekin olemme saaneet yhtä vaille tehtyä, fiuh. Niitä tulikin alussa niin paljon, että ihan hirvitti että kuinka kaiken saa tehtyä. Vieläkään en ole oppinut aamuihmiseksi, mutta yritys on kova joka aamu, haha. Mutta myös ihan normaaliasiat yllättivät minut, en tiennyt ennen että kattolampun kantoja on kaksi ja siinäpä sitten oltiinkin ja laitettiin Kuopion puskaradioon avunpyyntö, mutta onneksi apu löytyi lähempääkin ja lamppu saatiin kattoon! Olen katsonut myös Remontti-Reiskan videon saranoiden kiristyksestä ja säätämisestä, tällä sain Ikean vaatekaapin ovet nätisti kiinni ja olen myös oppinut kuinka helposti raha oikein lentää silmien ohi.

Kuopiosta tykkään paljonkin, se on "pieni" ja viihtyisä. Kuitenkin kaipailen välillä Ranskaan ja Luxemburgiin, eniten ehkä Serrisiin, jossa asuin Disneylandin ajan. Sieltä oli helpot yhteydet Pariisiin, vaikka itse matka kestikin sen ~40 min.

Nytkun asunto, koulurytmi ja työ on löytynyt, voikin alkaa oikeasti suunnittelemaan viikko-ohjelmia. Joulun jälkeen ajattelin aloittaa Sykettä-liikuntapalveluissa urheilun (liian) pitkän tauon jälkeen. Tätä ennen ajattelin alkaa ulkoilemaan, kun sain ostettua nyt viimein toppahousutkin, eipähän viima pääse ainakaan yllättämään tätä tyttöä, haha!

Mielessä on myös blogin herätys horroksesta, minulla on paljon ideoita mm. Disneylandista ja myöskin opiskelijaelämästä, kuten helppojen ja halpojen ruokien valmistukseen. Tietysti myös postausta koulusta ja siellä opituista asioita. Myöskin ajattelin pienen tietoiskun tehdä aupparoinnista ja uuden kielen oppimisesta. Paljon muutakin on listattuna paperille, mutta eiköhän näillä eteenpäin pääse!

Siihen asti,
bisous!

lauantai 8. lokakuuta 2016

Viime kuukaudet ovat menneet jossain oudossa sumussa. Mihin meni kaikki se aika, jonka olisin voinut käyttää hyödyllisemmin? Kuten Guillaume totesi minulle, kun podin jonkin sortin katumusta ensimmäisen aupparointini vuoksi, että katuminen on turhaa, koska niihin asioihin ei voi enää vaikuttaa.
Musta olisi jotenkin ihana elää edelleen siinä hetkessä, että nyt mä lähden ja päivittää blogia, että taas tämä tyttö lähtee! Mutta ei, tällä kertaa en. Ehkä siinä vaiheessa kun lähden vaihtoon joku kaunis päivä, mutta ei sekään ole sama asia.
PA230948
Mun ensimmäinen au pair -kokemus sisältää niin paljon asioita sisällään. Lähdin liikkeelle valkoisella paidalla ja tulin takaisin kuraisella. Niin paljon koin ja silti niin paljon jäi tekemättä. Kun olen seuraillut fb:n kautta mun ensimmäisen perheen nykyisen aupparin elämää, pakostakin on iskenyt ajatus että ei mulla mun aika ollut tollaista. Suurin asia on se, että kun mä olin lähdössä pois, tulivat kaikki ne au pairit esiin, joita etsin ne kaikki yhdeksän kuukautta. En sano sillä, että olisin halunnut hirveästi kavereita, mutta jollain tasolla tuntuu, että en saanut kaikkea siitä ajasta irti. Jos menisin nyt, tänä ihmisenä joka olen nyt, uskon että kokemus olisi aivan erilainen. Olisin voinut tehdä tyttöjenkin kanssa niin paljon enemmän, mitä tein. Olisin voinut, mutta en tehnyt, koska en voinut sinä hetkellä. Logic? Kuten Lotta mulle on todennut myös, että aika kultaa muistot. Nyt mielessä on vain ne ihanat hetket ja ei osaa itseään enää siihen tilanteeseen. Tuntuu oudolta kaivata sellaiseen paikkaan, jossa en tuntenut olevani kotona. Ehkä se on se, että haluaisi nähdä oliko se nyt niin vaikeaa, olisinko nyt vahvempi ja äidin kylmyys ei säikäyttäisi minua taikka että en tuntisi koko ajan huonommuuden tunnetta?

Olen muutenkin välillä menneissä eläjä. Muistelen lapsuutta, lukiota -ihan kaikkea ja välillä se surettaakin. Välillä jo muistelen valmiiksi kaiholla mun opiskeluaikaa Savoniassa. Mähän vasta aloitin! Mutta kaikki sanovat, että opiskelut menevät siivillä ja kohta löytää itsensä työelämästä. Olen jo saanut mahtavia kavereita, joiden kanssa viihdyn todella hyvin, Kuopio alkaa tuntumaan kodilta ja kahvila Savotan yön yli nukkuneet sämpylät eurolla pelastavat kiireiset aamuni. Okei Hanna, LOPETA. Toi on lause, jota en saa unohtaa, haha. Minulla on vielä kolme ja puoli vuotta aikaa elää täällä, mitä sitä turhia tulevaisuutta murehtimaan vielä. Tässäkin hetkessä on paljon mietittävää, kuten ensi viikon anatomian tentti, woooops. Mutta pinterestissä pyöriminen etsien erilaisia #studymotivation on vain paljon viihdyttävämpää. 
Nyt mä menen, bisous!

Ps. Okei, saan mä sittenkin hehkuttaa ulkomaille lähtöä, lähden ensi viikolla syysloman (itsenäisenopiskelun viikon ;) ) viettoon Ranskaan Guillaumen luokse, wihii!

tiistai 9. elokuuta 2016

Kuulumisia

Mulla on jälleen netti käytössä, joka mullisti elämäni kokonaan. Puhelimella kun ei kunnolla tätä netissä surffailua voi harrastaa. Nyt on jälleen koko maailma käsissä Netflixiä myöten. Sieltä olen katsellut sarjoja aina kun aika antaa myöten.

Toissa viikolla vietin viimeisen vapaa päivän rer:issä ja Pariisissa. Lähdimme sinne aamusta ja syötiin persikoita Eiffelin juurella. Ei mikään hullumpi tapa viettää vapaa päivää. Sen jälkeen kävin kaupassa ja jälleen selkä vääränä sain kantaa ruokaa kotiin. Milloin opin, että kaupassa olisi parempi käydä vähän joka viikko, kuin että odottaa siihen, että jääkaapissa nököttää enää muutama purkki jugurttia? Vime viikolla viimeinen vapaa päivä meni Metzissä Guillaumen luona pokemoneja metsästäen ja eilen viimeinen vapaa päivä meni Primarkissa. Mua hirvittää se, että miten nopeaa aika menee ja miten vähän pystyn tekemään asioita mm. vaihtuvien työaikojen vuoksi.
Guillaume kävi myös perjantaina optikolla Pariisissa, joten töiden jälkeen hyppäsin rer:iin nähden hänet siellä!


Tänään menen yövuoroon, joka alkaa varttia vaille kuusi ja loppuu varttia vaille kaksi. Bussi tosin tulee tunnin päästä, joten olen kotona aamu kolmen aikaan. Huomenna töitä on 15.45-23.44, jonka jälkeen työpäivä on 13.45-21.44. Perjantaina aloitan 11.30 ja olen töissä aina 19.29 asti lauantaina mennen aamuvuoroon 7.15 ja lähtien viikonlopun viettoon 15.14. Normaalisti teen kaksi työvuoroa jättäen 15.45 vuoron välistä, mutta tällä viikolla menen ääripäästä ääripäähän. Viikolla sosiaalisuus on vähissä, koska kotiin tullessa pitääkin mennä käytännössä suoraan petiin tai olen vain niin väsynyt. Viikonloput menevät silmän käänteessä ja löydän itseni aina tiistaista, jolloin menen töihin. Onneksi töissä on suurimmaksi osaksi kivaa ja meillä onkin joidenkin ihmisten kanssa pieniä perinteitä. Aina tiistaisin ennen töitä mennään aikaisemmalla bussilla Disneyhin, jotta kerkeämme ostamaan kahvit ja abrikoosicroisantit ennen työn alkua. Yövuoron jälkeen meillä on ollut myös perinteenä ostaa Doritos-pussit, koska a) 60 snt pienestä pussista ei ole mitään ja b) se on hyvää (mielelle ehkä mutta mahalle ei...)

Mulla on niin paljon asiaa kerrottavana, että jätän tämän tähän. Viimeiset neljä kuukautta menivät niin nopeasti, etten saanut otetta blogista (kuten olen viimeiset kaksi postausta sanonut samat asiat). Alan heti kun vain voin purkamaan ajatuksiani ja julkaisemaan postaukset, jotka ovat odottaneet sitä parhaimmillaan kolme kuukauttakin. Mutta olen jättänyt suurimman uutisen mainitsematta.. Mä lähden 29.8 illalla Suomeen, kaksi päivää ennen mun sopimuksen loppumista koska.. mä pääsin viimein kouluun ja aloitan Kuopiossa suuhygienistin opinnot 1.9!!!! Sain huoneen neljän tytön soluasunnosta, jännittää hieman että miten kaikki sujuu, koska nyt olen tottunut niin asumaan yksin omassa rauhassa. Mutta toisaalta kivaakin, ainakin vaihtelua ja sehän se aina virkistää. Jännittää myöskin se, että miten sopeudun kouluun jälleen kahden välivuoden jälkeen.

Mutta kuten otsikkokin sanoi, tässä oli kuulumisia. Mulla menee hyvin, hieman haikeaa, että kohta lähden, juuri kun kaikki alkoi olemaan tuttua. Mutta niinhän se on mennyt viimeiset kaksi vuottakin, samalla kaavalla. Heti kun tottuu niin sitten se loppuu. Itseni tuntien haen kuitenkin heti kun vain voin vaihtoon, koska vierivä kivi ei sammaloidu ;)

Mutta nyt, mulla alkaa tulemaan kiire että saan loihdittua itsestäni työkelposen ihmisen. Bussi tulee puolen tunnin päästä ja olen vieläkin meikittä hiukset nutturalla.
Allez, bisous tout le monde!



keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Eurohuumaa

Jalkapallo tuli ja meni. Viime sunnuntaina koko Ranska kokoontui jännittämään Sinisten peliä. Minäkin menin katsomaan peliä tennishalliin pystytettyyn kisakatsomoon ja voin kertoa että peli oli jännittävä. Vaikka en olekaan ranskalainen, jännitti minua  yhtä paljon tämän pelin katsominen, kuin mitä Suomen jääkiekko,
-otteluiden.
Kaikki olivat niin varmoja siitä että Ranska voittaisi, mutta kuinka siinä sitten kävikään, Portugali vei voiton. Pelin jälkeen ihmisten silmistä paistoi pettymys ja suru ja he olivat todella vihamielisiä portugalilaisia kohtaan. He huutelivat heidän peräänsä ja olivat hyvin katkeria häviöstä, mutta ei mikään ihme peli oli hyvin tasainen 0-0 tilanne aina lisäajalle asti. Ottelun katsominen oli kyllä mahtava kokemus, koska hallissa oli niin kova yhteishenki --ihmiset lauloivat vähänväliä Ranskan kansallislaulua, huusivat tunnuslauseita ja olivat muutenkin henkeen ja vereen siellä mukana. Ranska on kerran jo hävinnyt Portugalia vastaan, joten eiköhän se kuuluisa kolmas kerta toden sano?

Bisous!

keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Täällä minä olen

Tunnit muuttuvat päiviksi ja päivät muuttuvat viikoiksi. Viikkojen muuttuessa kuukausiksi menetän ajanhallinan ja löydän itseni kaksi kuukautta myöhemmin istumasta samaisesta asunnosta, joka vielä vähän aikaa sitten tuntui niin oudolta.
nimetön
Muistan sen kuinka alussa olin tietämätön kaikesta. En tiennyt mikä tulee olemaan työpaikkani, en tiennyt missä asun, en tuntenut ihmisiä. Oli vain minä ja matkatavarani matkalla Metzistä Pariisiin yöbussilla. Mun vieressä istui ihminen, mutten puhunut hänelle juurikaan mitään, halusin vain nukkua. Saavuttuani Pariisiin menin juna-aseman vessaan pesemään hampaani ja lähdin matkustamaan kohti Marne-la-Valléeta.

Matka meni sekavissa fiiliksissä, mun päätä sekoitti alle neljän tunnin heikot yöunet, jännitys ja jonkinsortin ahdistus. "Val d'Europe", tämä on mun pysäkki, nyt äkkiä pois! Löysin kuin löysinkin paikan, jonne mun täytyi mennä ja ensimmäinen etappi oli tehty. Siellä annoin vain kopion sopimuksestani ja jäin odottamaan kyytiä asuntolalle. Mulle sanottiin, että jos haluan, niin voin mennä käymään Auchanissa kerta se on ihan nurkan takana. En ottanut ehdotusta edes kuuleviin korviini, koska olin niin väsynyt. Ajatuksissani oli vain, että haluan saada sen katon pään päälle.

Asuntolalle päästyämme ja avaimet käsiimme saatuamme lähdimme jokainen omiin pieniin koloihimme. Mulla meinas leuka kolahtaa maahan, kun pääsin mun kotiin, jossa on tarkoitus asua seuraavat viisi kuukautta. Paikka oli likainen ja mun patjan vieressä oli laastari. En kerennyt paljon istahtaa, koska lähdinkin saman tien ostamaan hieman ruokaa ja siivousvälineitä muutaman ihmisen kanssa, joihin tutustuin aikaisemmin. Seuraavana aamuna herätys oli kuudelta ja vielä kymmeneltä jynssäsin suihkun seiniä.

Nyt pieni yksiöni on yhtä minua, kaikella on on oma paikkansa. Pieni parvekkeeni palvelee minua kuivattelemaan kastuneet kenkäni ja ruokapöytäni toimii niin toimiston- kuin ruokapöytänäkin. Miten sattuu välillä. Olen tutustunut mahtaviin ihmisiin ja saanut kokea paljon kaikkea jo. Harmittaa kovin, etten saanut tehtyä tästä blogista mun matkaseuralaista täällä töissä olon aikana. Noh, vielä on kesää jäljellä ja vielä tulee kauniita päiviä.

Mutta kuten otsikkokin kertoo, täällä minä olen. Mulla on mielessä paljon postauksia ja tulenkin toteuttelemaan niitä lähimain. Jos teillä herää kysymyksiä täällä töissä olon suhteen/tänne hakemisessa, mulle saa laittaa kommenttia ja vastailen niihin sitten :)

Mutta mulla alkaa työt tänään 17:45, mutta en tiedä menenkö toiseen kauppaan töihin vai en, joten joudun lähtemään vähän aikaisemmin liikenteeseen. Sen vuoksi,

à bientôt, bisous!

lauantai 30. huhtikuuta 2016

I'm here

Olen täällä. Kaikki on ollut niin hektistä ettei tosikaan. Palailen postauksen kanssa viimeistään huomenissa. Nyt lähden töihin, heipsan!

Ehkä maailman turhin ilmoitus, mutta halusin kuitenkin infota, etten ole unohtanut blogiani.

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Hyvää päivää ja tervetuloa Disneylandiin

Mun tämän vuoden haavesuunnitelma oli tämä: tulen kotiin, etsin kesätyön, käyn pyörähtämässä kuukauden pestin Disneylandissa, tulen kotiin pääsykokeisiin, kesätyöt ja säästöä syksyä varten, asunto ja opiskelujen aloittaminen syksyllä. Elämä menisi raiteilleen opiskeluja ajatellen. Noh, nyt mun suunnitelmieni eteen tuli puomi. Kuten kerroin aikaisemmin, hain Disneylandiin kevättöihin. Kävin haastattelussa toissa viikolla (voin tehdä haastattelusta oman postauksen, jos haluatte) ja sain viikko sitten sähköpostin, jossa he kiittivät hakemisesta ja että kun omaa hakuprofiilia vastaava työ tulisi vastaan, he lähettäisivät viestiä. Seuraavana päivänä (tiistaina) sain viestin, jossa minulle tarjottiin töitä! Olin ihan puulla päähän lyötynä, minä mitä täh??
12804785_10205948284932291_7329223246326241605_n

Varmaan mietitte, että miten tämä nyt voisi sekoittaa suunnitelmani? Tämä sekoitti suunnitelmani, koska työpesti ei ole kahden viikon eikä todellakaan kuukauden mittainen. Sopimukseni on neljä kuukautta pitkä. Neljä. Minulla oli 48h aikaa vastata sähköpostiin, että otanko työn vastaan vai en. Lähetin samana iltana viestiä, että voisinko tulla tekemään pääsykokeeni Suomeen tai vaihtoehtoisesti lyhentää sopimustani kahteen kuukauteen. Odotin koko seuraavan päivän ja vastausta en vain saanut, keskiviikkona oli viimeinen päivä ottaa työ vastaan, niin tein sen päätöksen ja otin työn vastaan. Minut löytää 2.4 alkaen Disneylandista myyjänä aina 31.8 asti. Olen hyvin onnellinen tästä tilaisuudesta, myyjä on se mitä halusinkin tehdä. Haluan puhua ranskaksi, haluan palvella ihmisiä. Haluan vain kokea mahdollisimman paljon vielä, kun siihen on mahdollisuus. Kuitenkin ajatus kolmannesta välivuodesta pelottaa. En osaa kuvailla tätä tunnetta, toisaalta voisin ollakin koko neljä kuukautta ja tulla kotiin ja etsiä töitä. Viettää työntäyteinen vuosi. Haluaisin kuitenkin saada elämääni uudet tuulet, olen viettänyt viimeiset kaksi vuotta au pairuuden parissa ja olen julistanut hostperheillekin, kuinka tänä vuonna pääsen kouluun, tekeväni kaikkeni sen puolesta. Nyt se ei välttämättä toteudukaan ja sen vuoksi tunnen oloni hieman huonoksi. Lähdin molemmista perheistä opiskelujen vuoksi kotiin, ja nyt en vieläkään aloittaisi opiskeluja. Tuntuu, kuin pettäisin kaikkien ihmisten luottamuksen. Toisaalta jos en olisi ottanut työtä vastaan ja en pääsisikään opiskelemaan, tulisin katumaan sitä.

Mua jännittää ihan kauheasti. Minä, Disneyland, Pariisi ja kesätyöt samassa lauseessa. Miten sen edes muotoilisi, että se kuulostaisi uskottavalta? Totta se kuitenkin on, tänään sain vahvistuksen töistä sähköpostiini, lennot on ostettu ja tämän viikon suunnuntaina nousen jälleen Onnibussiin, joka vie mut Helsinkiin. Maanantaina lennän Ranskaan ja yövyn Guillaumen luona puolitoista viikkoa ennen töiden alkua. Aion pyörähtää mutkan myös Luxissa tapaamassa ihmisiä.

Odotan tätä niin paljon. The sun is shining.
Palaillaan, bisous!

perjantai 11. maaliskuuta 2016

Ihohelvetti

Katson peiliin ja katseeni löytää punaiset läntit kyynärtaipeista ja kaulasta. Alkaa ahistamaan ja itku ei ole kaukana. Kynnen alla oleva sakka kertoo, että yöllä on tullut taas raavittua ihoa. Suihkun jälkeen iho tuntuu kankealta ja että yksikin virheliike niin iho posahtaa halki. Vihainen kuusivuotiaskin säikähtää ja rauhoittuu nähdessään kyynärtaipeeni. Käännän selkäni peilille ja puen päälle peittäen ihottuman ja leikin, ettei sitä ole olemassakaan.
12431769_10205956037966112_348089742_n
Miten söpö t-paitani onkaan? Kysessä ei ole yökkärini vaan kotiasu
En olekaan kertonut blogiini ongelmastani, joka vaikeuttaa jokapäiväistä elämääni. Ongelma alkoi vuosi sitten päänahan kuivumisella. Päänahka oli kuin lumihanki, ainoana erona että tämä lumihanki oli oksettava. Sen jälkeen kaulaani ilmestyi fritsun näköinen läntti. Voi luoja kun hävetti, mitä lie perhekin ajatteli. Kohta läntin viereen tuli toinen pieni söpö vauvaläntti ja siitä he päättivätkin, että nyt pistetään hynttyyt yhteen ja perustetaan perhe! Tästä syntyikin ihottuma-suku, johon kuuluu kaulassa hallitseva koti ja kotoa pois muuttaneet Itä ja Länsi lapset. Matkan mukana päänahka päätti liittyä joukkoon kutisten itsensä ruville ja silmäluomi halusi haljeta. Soppaan lisäsi itsensä kuiva ylähuuli, joka hankaloitti hymyilemistäkin.
12822067_10205956037006088_1595087980_n
Rasvauksen jälkeen
12788025_10205956037766107_139093721_n
Kaula
Kuusivuotiaana minulla on epäilty atooppista ihottumaa, joka kuitenkin oli mennyt ohi ja viimeiset vuodet ovat menneet ihan iho-ongelmitta. Nyt kuitenkin asia on toisin. Ihoa kutittaa, iho on kuiva ja läiskät vain lisääntyvät. Nyt samaa ihottumaa minulle on tullut vasempaan kyynärtaipeeseen, jossa ennen ei ollut mitään. Syytä tähän mihinkään en osaa sanoa, se on vain tullut ja tuntuu tulleen jäädäkseen. Olen kokeillut monia eri rasvoja, niin 2% hydrocortisoonista lievempiin. Rasvat auttavat sen hetken, kun niitä käytän, sen jälkeen ongelma tulee uudestaan. Päänahkaan sain liuoksia ja silmäluomille omaa rasvaa. Tänään sain lähetteen ihotautilääkärille. Se, että milloin mahd. sinne pääsisin, on hämärän peitossa. Kuitenkin tieto, että lähete on lähetetty helpottaa. Olen kuitenkin käynyt viime vuonna ihotautilääkärillä, jolta sain vain hedelmäpussillisen näyterasvoja. Tiedän hyvin, että syytä tälle ei koskaan ehkä löydetä ja tämän kanssa täytyy oppia vain elämään. Kuitenkin mieli on maassa ja tekisi mieli vain käpertyä peittoon ja olla vain.
12821956_10205956036766082_402958718_n
Tämän päiväisestä lääkäriajasta tiliin tuli 45 euron lovi protonic-salvasta. Salvan käyttö pelottaa, koska kuulun tähän ihmisryhmään, joka lukee pakkausselosteet ja siellä mainittu mahd. lymfoomaan sairastumisen riskin lisääntyminen on takaraivossa. Salva saa ihon kutiamaan myös ettei tosikaan. Tekisi mieli hakea hiekkapaperia ja raapia iho kunnolla verille. Ihan kauhea tunne. En ole pitkään aikaan käyttänyt mitään voimakkaita rasvoja ja en pidä niistä. Mutta mun on ihan pakko saada iho kuntoon. Syyn sille kerron ensi postauksessa, muuten tämä postaus menee ihan raiteiltaan.

Inhottaa. Mitä vinkkejä teillä olisi iho-oireiden lievittämiseen ja onko teillä samanlaisia kokemuksia?
Palaillaan seuraavassa postauksessa, siihen asti bisous!

lauantai 27. helmikuuta 2016

Ulkoasu

Koitan muuttaa blogin ulkoasua tulevina päivinä, joten jos välillä ulkoasuna (kuten nyt) näkyy jotain ei niin kaunista, niin no worries! Tiedän millainen se on ja asia on hoidossa (ainakin toivon niin hehe). Toivottavasti se ei siltikään häiritse teitä lukemasta postauksia.
Bisous!

//blogi ei kohdannutkaan suuria muutoksia. Guillaumen kaveri teki minulle ulkoasun, mutta ei ollut yhteensopiva bloggerin kanssa, sniif. Jouduin siis tyytymään omiin pikku kätösiini ja bloggerin omiin muutoksiin, joten here we are. Ainakin tämä hetki. Suurin syy miksi halusin muutosta olivat kuvat, olen nimittäin halunnut jo pitkään suurempia kuvia blogiini. Nyt sain ne, olen tyytyväinen ja tästä jatkuu bloggailu.

perjantai 26. helmikuuta 2016

Disney Féerie de Glace, Metz

Palataan viime joulua edeltävälle viikolle. Joulufiilistä ei kovinkaan ollut ilmassa puuttuvan lumen vuoksi ja halusimme tehdä perheen kanssa jotain kivaa alkaneen joululoman kunniaksi. Olin jo aikaisemmin puhunut Disneyn jääveistosnäyttelystä ja olimmekin menossa sinne varmuudella Guillaumen kanssa joululomalla. Aihe tuli kuitenkin puheeksi perheen kanssa ja päätimmekin mennä sinne yhdessä Guillaumen liittyen seuraamme.

PC190576

Féerie de Glace Metz oli kolmenkymmenen artistin yhteensaannos, jotka tulivat 12 eri maasta. He työskentelivät viisi viikkoa tehden mahtavan näyttelyn yli kuudesta tonnista jäätä luoden 80 veistosta kahdesta neljään metriin korkeita. Halli, joka oli 1,400 m2 iso, oli veistoksista täynnä. Yksikään lisäveistos ei olisi sinne kyllä mahtunut ja välissä tuntui, että se 80 oli hieman liikaa siihen tilaan kaikkien niiden ihmisten lomassa. Mutta minä, pieni Disney-fani olin onneni kukkuloilla!


PC190478 PC190479

Liput olivat 12 euroa ja meillä kävi hyvä tuuri jonon suhteen. Jono meni nopeasti eteenpäin ja lopuksi pääsimmekin jonon ohi Guillaumen isoveljen ansiosta. Shh. Hehe. Suhteista on joskus kiva hyötyä, kun monesti niitäkään ei pääse hyödyntämään.
Pidemmittä puheitta, olkaas hyvä, nauttikaa!
PC190490 PC190509 PC190537 PC190543 PC190502 PC190595 PC190503 PC190562 PC190563 PC190549 PC190569 PC190580 PC190590

Tunnistitko kaikki henkilöhahmot?

Veistokset olivat ottaneet joissain osin osumaa itseensä ja sulamista oli havaittavissa. Kerran eräs mies oli repäissyt Jafarin vasemman käden mukanaan, kun hän oli kaatunut ja käsi oli jotenkin tullut liikaa tielle. Noh, nyt siellä oli Jafar toinen käsi puuttuen. Jälkeenpäin kädet oli ihan jäässä siellä pyöriskelyn ja kuuma omenamehu lämmittikin ihanasti kehoa ja mieltä. Lähdimmekin illasta ajamaan takaisin Luxia kohti ja ilta kruunaantui Lumiukko-elokuvaan. Kaiken kaikkiaan, pidin kovasti! Jos teillä tulee joskus tällainen mahdollisuus, käyttäkää se!


Ensi viikolle sain viikon työkeikan ja keskiviikkona edessä on haastattelu Disneylandiin!! Jaiks, alkaa jännittämään, mutta kyllä siitä selvitään.
Palaillaan, bisous!

ps. Sain viimein laitettua kaikki kuvat Flickrin kautta, hyvä minä!

perjantai 19. helmikuuta 2016

Saamattomuus

Mikä saa ihmisen niin saamattomaksi, että vain lykkää lykkäämistään erinäisiä asioita, joita hänen pitäisi tehdä? Tähän kysymykseen tahtoisin kovasti saada vastauksen, nimittäin omalla kohdallani saamattamuus on pääsemässä ihan uusiin sfääreihin. Jos muut jo siitä mainitsevat, niin olisikohan jo itsensä peiliin katsomisen aika?

 Mun saamattomuuden puolesta puhuvat mun To Do -lista, joka on ollut mun huoneen seinällä sunnuntaista asti, jossa on asioita, jotka ovat odottaneet jo kuukauden, että hoitaisin ne alta pois. Mun listalta löytyy niin Kelalle ilmoitusta Suomessa olosta ja kesätöihin hakua. Olin myöskin niin motivoitunut ranskan suhteen ja pyysin Guillaumelta aihetta, josta voisin kirjoittaa hänelle aineen ja hän korjaisi sen sitten. Siitä on nyt kaksi viikkoa. Oho.

Tällä hetkeellä mun viisi tuntia sitten siisti huone muistuttaa menneiden majaa. Jos jonkun kumman kautta mun huone säilyisi koskemattomana, voisi ihmiskunnan historiantutkijat 150 päästä nähdä elävästi, kuinka nuori aikuinen kerran valmistautui siskonsa Wanhojen tansseja varten. He näkisivät hienon viritelmän, jolla sain parhaimman valon itselleni (siirsin pompulan avulla hapsut pois hehkulampun ympäriltä) ja kuinka tämä ko. ihminen yritti soitella hieman jouluna 2015 ostamaansa ukuleleä (jonka soittaminen lopahti kahden viikon jälkeen... nyt olen alkanut soittelemaan uudestaan). He näkisivät myös To Do -listan, joka ei ole saanut suoritusmerkkejään.

Monet asiat uhkaavat deadlinellään ja minua rupeaa ahdistamaan entistä enemmän. Kesätöihin pitäisi hakea NYT jos niitä vielä halajaa. Pitäisi maksaa viimeinen salimaksu Luxiin nyt viikon sisään. Pitäisi laittaa tori.fi:hin myynti-ilmoitus valmistujaismekostani, jos haluan oikeasti sen myydä joskus. Minulla on valehtelematta myös 200 screenshottia erilaisista ruokaresepteistä, joita olen netistä pongaillut. Halusin kirjoittaa ne joskus pieneen kirjaani, johon merkkailen eri reseptejä. Noh, saapas nyt nähdä milloin sekin tehtävä näkee päivänvalon.

Mutta olen miettinyt tätä ilmentymää. Kuten lapsi tarvitsee rajoja, laiska (tai no tässä tapauksessa saamaton) tarvitsee rutiineja. Kuten minä, olen kotona eikä minulla ole mitään rutiineja eikä tehtävää päivisin. Jos haluaisin, saisin tehdä majan ja leikkiä metsänhenkeä koko päivän. Guillaume totesikin jo, että miten en saa mitään aikaiseksi, kun kummiskaan en tee päivällä mitään. Se on kyllä hyvä kysymys. Tietyt toistuvat rutiinit vauhdittavat päivää ja täten kun tiedät tehneesi jo jotain, on sinulla puhtia myös muihin tehtäviin. Kuten eilen, joogasin aamulla puoli tuntia, jonka jälkeen söin hyvän aamiaisen. Koko päivä lähti ihan erilailla käyntiin mitä tänä aamuna, jolloin nousin pakon edestä sängystä puoli kaksitoista ja päivä meni miten meni. Myöskin aikataulutus on hyvä tapa saada asioihin potkua. Aina nämäkään eivät menen kuten Strömssöössä, jätän nyt mainitsematta ylppäreihin tekemäni lukuaikataulun.. Mutta niin. Kuitenkin, mustaa kun on paperilla, näet mitä sinun pitää tehdä. Ehkäpä saat sen jopa tehtyä? Ehkäpä, ehkä et. Mutta siten näet, että asiat eivät ole niin ylitsepääsemättömiä, mitä sinä itse niistä päässäsi teet. Nyt tein aikataulun huomiselle ja sen mukaan kaikkiin, lukuun ottamatta Kelaa, tekemättömiin tehtäviini kuluu noin. 2 tuntia. Ei siis niin kauheaa? Kunhan saan itseäni niskasta kiinni.

Itsensä soimaaminen on myös erittäin hyvä tapa saada itsensä saavuttomien top 100 -listaan. Pyydän näin blogissa anteeksi teiltä ihmisiltä, joille olen unohtanut vastata Facebookissa. Joskus luen viestin ja en kerkeä heti vastaamaan, tekemistä riittää ja sitten sen vain unohtaa. Kohta huomaa viikon jälkeen että oho, nyt kävi näin. Sitten alkaa soimaamaan itseään ja vastaaminen lykkääntyy, koska ihan kuin silläkin olisi parasta ennen -päiväys. Mutta onko sillä? Ei, mutta hyvin typerältä se tuntuu jonkun kuukausien päästä.

Luxemburgissa olin tuottelias, mutta myös erittäin saamaton, kuten varmaan kaikista postauksistani voi lukea ja sen voi nähdä myös niiden määrästä. Vuoden sanani on varmaan "saamaton". Kuvastan sitä 100% ja olen ylikäyttänyt sen sanan jo. Ehkä nyt tästä lähin kutsun sitä taiteelliseksi tauoksi. Tai sitten en. En tiedä mitä siellä tapahtui. Ehkä tämä ajanjakso on minulle niin mullistava, että alitajuntaisesti yritän hidastaa aikaa kuvittelemalla, että jos nyt esim. en ala miettimään opiskelupaikkoja, ei minun tarvitse vielä sitä tehdä ja olen vapaa. Ehkä kaiken takana on edelleen se 5-vuotias Hanna, jonka suurin toive oli tulla laulajaksi? Joka nyt yrittää ottaa ohjat käsiinsä ja pilata kaikki muut mahdollisuuteni?


 En tiedä. Oli miten oli, ei elämän tarvitse olla stressaavaa. Nyt lopetan stressaamisen tekemättömistä asioista ja keskityn olennaiseen. The sun is new each day.
psssst. Näin tässä kirjoituksen lomassa siivosin huoneeni!!! Joten nyt harmillisesti ihmiskunnan historiantutkijat saavat vain harmillisesti todistaa erittäin siistiä ja järjestelmällistä huonetta ;P

À bientôt, bisous!

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Ystävänpäivän Red Velvet Cookie Sandwiches

Hei kaikille, long time no see! Olen takaisin Suomessa, kyllä. Itse asiassa olen ollut Suomessa jo vähän päälle viikon. Ajantajuni on kadonnut kokonaan ja olen aina sekaisin päivissä. Vähitellen olen totutellut uudestaan Suomessa oloon ja kyllä tämä tästä vähitellen alkaa sujumaan. Blogin tulevaisuus on ollut hieman auki, mutta lopettamassa en ole. Itse asiassa, nyt minulla on aikaa kirjoitella enemmänkin. En tiedä mikä Luxissa ollessani minulla oikein oli, kun en saanut vain blogin päivittämistä aikaiseksi. Noh, tiedän jo mihin suuntaan blogiani vien ja siihen palailenkin myöhemmässä postauksessa!

Tänään on ystävänpäivä ja pidän suomalaisesta versiosta, jossa ystävänpäivä ei ole ainoastaan rakastavaisille. Kyllähän niitä ystäviä ja perheenjäseniäkin pitää muistaa! Vuodessa eivät päivät lopu, mutta miksi ei hyödyntää päivää, joka on suunnattu eritoten muistamiselle? Ystävänpäiväksi päätinkin eilen valmista Red Velvet Cookie Sandwichejä. Keksit olivat pehmoisia, erittäin maukkaita ja voisinkin syödä niitä monta kerralla, jos ne eivät olisivat niin hyvin makeita ja täyttäviä. Ajattelin jakaa teillekin tämän ohjeen. Ohjeen löysin Pinterestistä ja en voinut vastustaa kiusausta. Näinkin eilen sopivasti erästä ystävääni, niin päätin yllättää hänetkin pienellä paketilla.



Ohje tuotti harmaita hiuksia eri mittataulukon vuoksi, mutta koen selvinneeni voittajana. Joissain kohin en seurannut orjallisesti ohjetta ja esim. sokeria laitoin vähemmän, mitä ohjeessa kerrottiin.
Alkuperäinen ohje on englanniksi  ja määrällisesti käännös voi olla suuntaanantava. Pidemmittä puheitta, commençons:

Red Velvet Sandwich Cookies
n. 18 täytekeksiä

Taikina
170 g huoneenlämpöistä voimakassuolaista voita (itse käytin ihan perusvoita)
2 dl sokeria
3/4 dl ruokosokeria
1 muna
1 tl vaniljauutetta
1-2 tl omenaviinietikkaa
1,5 rkl punaista elintarvikeväriä
2 tl maissitärkkelystä
2 tl leivinjauhetta
1 ps vaniljavanukasjauhetta (Blå Bandin) (vaihtoehtoinen!!)
1 rkl kaakaojauhetta
1-2 tl maitoa

Täyte
170g tuorejuustoa
3 rkl voita (mittasin mittalusikkaa käyttäen)
3 rkl leivontarasvaa (eng. shortening, en käyttänyt ollenkaan, en ole koskaan kuullutkaan tuosta haha)
tomusokeria (ohjeessa 3-4 cups, 1 cup = 2,4 dl. Itse laitoin silmämääräisesti)
1,5 tl vaniljauutetta

Kuinka?
1. Laita uuni kuumenemaan 170 asteeseen
2. Sekoita voi ja sokerit keskenään kunnes seos on vaaleaa ja kuohkeahkoa
3. Lisää muna, vaniljauute, omenaviinietikka ja elintarvikeväri
4. Lisää vähitellen pienellä teholla sekoittaen jauhot, maissitärkkelys, leivin-, vaniljavanukas- ja kaakaojauhe
5. Lisää maitoa tarvittaessa. Taikina on tahmeaa
6. Muodosta leivinpaperitetulle pellille taikinapalloja (n. 1 rkl taikinaa) ja paina ne kevyesti kasaan. Keksit leviävät hieman paistuessaan.
7. Paista n. 7-8 min
8. Paistamisen jälkeen anna keksien levätä pellillä vielä n.  2-3 min ennen kuin nostat ne jäähtymään
9. Sillä välin kun keksin jäähtyvät, vatkaa voi ja tuorejuusto keskenään kunnes seos on tasaista
10. Lisää tomusokeria vähitellen (ohjeessa sanottiin 3 cups)
11. Lisää vaniljauute
12. Lisää loput tomujauheesta ja sekoita kunnes tasaista. Lisää tarvittaessa maitoa/vettä, kunnes seos on oikeanlaista. Oikeanlaisesta en tiedä, mutta itse annoin täytteen olla kovahkoa, en kovin vetelää.
13. Kunnes keksit ovat jäähtyneet, jaa ne pareittain ja laita täytettä toiseen puoliskoon ja yhdistä.
14. Itse lisäsin vielä loppu täytteeseen mansikkatomusokeria, jolla sain täytteen vaaleanpunaiseksi ja lisäsin pienet sydämet keksiin luoden niihin enemmän ystävänpäivätunnelmaa

Itselläni täyte oli lopussa aika juoksevaa, joten nostin keksit jääkaappiin säilytykseen.









Ihanaa ystävänpäivää!

perjantai 29. tammikuuta 2016

Minä Disneylandiin?

Kun keväällä 2013 kävin Disneylandissa ranskan ryhmäni kanssa, ajatus siellä töissä olemisesta kävi mielessäni. Mutta silloin ajatus tuntui hyvin utopistiselta. Mitä minä Ranskassa tekisin, enhän minä edes puhu ranskaa? Muutenkaan en tiennyt tulevasta mitään, au pairiuskin oli pelkkä haave ja en todellakaan kuvitellut työskenteleväni au pairina kahdesti. Tässä sitä ollaan, noin. kolme vuotta myöhemmin, ja monet asiat ovat muuttuneet, mukaanlukien ajatuksenkulkuni. Suuri haaveilija ei ole kadonnut minusta, mutta kauhea epäily kyvyistäni on melkein hävinnyt kokonaan.
 Miettiessäni tämän kevään suunnitelmaa, mieleeni tuli ajatus töihinhakemisesta Disneylandiin. Miettimättä kahta kertaa menin heidän sivuilleen ja aloin etsimään tietoa. Silmiini osui täydellinen ajoitus, 2 viikosta kuukauteen kestävä työsuhde maalis-/huhtikuussa. Sehän olisi täydellistä minulle kevättä ajatellen, jolle en ole löytänyt muitakaan töitä. Samalla saisin kunnon harjoitusta ranskan (ja englannin) taidolleni, näkisin eritavalla Pariisia ja ennen kaikkea, työskentelisin Disneylandissa. Onhan se selvää, ettei se ole ruusuilla tanssimista, kaikki riippuu pomosta ja työympäristöstä. Palkka ei ole kovin kummoinen ja työpäivät voivat olla hyvin rankkoja. Haluan kuitenkin olla toiveikas. Disneylandissa on paljon vieraita, eritoten lapsiperheitä. Mikä olisikaan parhainta, kuin tuottaa jollekin pienelle lapselle elinikäisiä muistoja?

Olen ollut elämässäni tarpeeksi pessimisti. Nyt on aika muuttua ja yrittää alkaa ajattelemaan asioista positiivisemmin. Jos mieli on musta koko ajan ja asioista ajattelee heti negatiivisinta, miten pitkälle sillä oikein pääsee? Tällä tavalla et suo itsellesi mitään muuta kuin karhun palveluksen ja et näe niitä positiivisia puolia asioista.

Laitoin heille hakemuksen menemään. Nyt vain odottelen, jos he ottavat minuun yhteyttä. Jos mitään ei kuulu, haen joskus uudestaan. Lupaan itselleni, että jos nyt ei tärppää, niin se tulee tärppäämään joskus myöhemmin. Ollaan positiivisia, näin vältämme ylimääräiset rypyt. Ollessamme positiivisia, hyviä asioita tulee tapahtumaan.

Bisous kaikille, à bientôt

torstai 21. tammikuuta 2016

Kahden raaka-aineen keksit

Joskus mieli tekee oikein herkutella, mutta ei kummiskaan vetää ihan sokeriövereitä. Keksien teko on helppoa ja nopeaa, mutta mitä sanotte siihen, että olemassa on vielä yksinkertaisempikin vaihtoehto? Vaihtoehto, johon käytetään ainoastaan kahta raaka-ainetta, muutama minuutti valmistukseen ja sen jälkeen keksien muotoilu, jonka jälkeen keksit ovatkin valmiita uuniin. Keksien teko sujuu niin isommilta kuin vanhemmiltakin. Mitä nämä keksit ovat?

Banaanikookoskeksit

  Itse käytin kekseihin kaksi banaania, mutta kookoshiutaleita minulla ei ollut tarpeeksi, joten käytin tuon yhen pussin molemmille banaanille. Keksit onnistuivat kuitenkin hyvin, vaikka lisäkookos olisikin varmasti antanut tähän vielä lisää sitä jotain. 
Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen. Muusaa banaani joko haarukalla tai blenderissä (riippuen haluamasta koostumuksesta, haarukalla seokseen jää paljon enemmän sattumia). Itse aloitin haarukalla, mutta sitten vaihdoin blenderiin, jolla sekoitin banaanit yhtenäiseksi seokseksi. Voisit lisätä kookoshiutaleet tässä vaiheessa mukaan ja hurauttaa kaiken tasaiseksi massaksi, mutta koska pikkuinen apukokkini halusi sekoittaa kookoshiutaleet joukkoon, hän sai luvan ja kunnian toimia keksitaikinan loppuunsaattajana.
Muotoile massasta keksejä ja paista uunissa n. 20-25 minuuttia, kunnes keksit ovat saaneet väriä. Keksit eivät levinneet uunissa, joten painelin niitä puolessa välin lusikalla vähän littanemmiksi.
Hyvää herkutteluhetkiä!

Keksien teko oli hyvin helppoa, ja ohjeen perustaa voi käyttää niin moneen muuhunkin ja se on hyvin muokattavissa. Taikinasta voi muotoilla pieniä patukoita, johin upottaa esim. kuivattuja hedelmiä tms., kuten kuivattuja ananaksen paloja tai kookospaloja ja valmiin teoksen koristella jugurtilla/sulatetulla suklaalla. Oikein herkkusuuksi jos menee, voi ennen uuniinmenoa laittaa joukkoon myös suklaamurusia tai mitä ikinä mieleen juolahtaakaan. Kukaan ei myöskään kiellä yhdistämästä kahta keksiä yhdeksi sipaisemalla keksejä sulatetulla suklaalla/suklaalevitteellä ja lisäämällä väliin tuoreita banaaniviipaleita. Vain mielikuvitus on rajana!

Bisous à tout le monde, palailen tässä vähitellen blogirytmiin, joten siihen asti, à bientôt!

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Päivitystä tulee

Opettelen käyttämään Flickriä kuvien lataamiseen, mutta olen hyvin huono siinä. Olen yrittänyt ja yrittänyt mutta en ymmärrä. Lähetin avunpyynnön ja toivottasti saan apua. Eli, postausta tulee heti kun opin.

Joka tapauksessa, hyvää uutta vuotta jokaiselle!

Ihmisiä kiinnostaneet kirjoitukset