tiistai 21. heinäkuuta 2015

Bloom


When the evening pulls the sun down,
And the day is almost through,
Oh, the whole world it is sleeping,
But my world is you
 Can I be close to you?

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Tästä se kaikki alkaa uudestaan

Mielessäni pyörii ajatuksia. Olenko tosissani tämän asian suhteen? Olenko valmis jo henkisesti siihen samaan ryöpytykseen? Entä jos ensi vuosikin tulee olemaan samanlaista, mitä se oli edellisvuonna? Ajatukset lentelevät laidasta laitaan, välillä kadun ja välillä en. Eniten olen pelokkaana, miten tulen selviämään ja miten kaikki asiat asettuvat aloilleen? Sen vain aika näyttää.

Viime vuosi ei ollut helpoin, ei lähellekään. Huomasin heti alussa, että työtäni ei arvostettu kovinkaan paljoa äidin puolelta. Isä ja lapset, ei mitään moittimista, mutta äiti  -hän ei vain pitänyt au paireista. Kun hän tuli töistä, en saanut tervehdystä taikka edes hymyä osakseni. Jouduin aina itse tervehtimään ja kysyessäni kuulumisia vastaus oli yksipuolinen ja siinä se. Vaikka olinkin korvaamaton apu heidän perheessään, äidillä oli silti asenneongelma au paireja kohtaan. Ensin luulin sen vain olevan minusta johtuvaa, mutta myöhemmin isä sanoi sen olevan kaikkien kohdalla samanlaista, se on kuulema osa hänen kulttuuriaan ja myönsi kanssa, että äiti on varmaan vain kateellinen huomatessaan kuinka hyvin lapset tulevan au pairin kanssa toimeen.

Toisin sanoen, minun omat asiat eivät kiinnostaneet ja äidin ollessa kotona tunsin kauheaa alemmuutta. En osannut nauttia lasten kanssa olosta yhtä hyvin, mitä silloin kun olimme kolmestaan. Myöskään asioita ei tultu sanomaan välillä suoraan minulle, vaan vanhimmainen laitettiin asialle. Pelkäsin koko ajan virheiden tekoa ja jos teen jotain ei niin hyvin. Toki omaa typeryyttäkin oli sitten vain sietää sitä, mutta siinä vaiheessa kun koin olevani tarpeeksi rohkea, perheen vaihtaminen ei ajallisesti ollut enää kannattavaa. Vuosi oli hyvin stressaava, mutta en vaihtaisi siitä mitään. En sano, että olisin ollut koko aikaa surullinen, mutta aikani siellä ei ollut helpointa.
Enkö haluaisi täydellistä au pair -kokemusta? Tietenkin, mutta ne usko olevani tässä missä olen nyt, jos en olisi joutunut siihen tilanteeseen, mistä löysin itseni viime vuonna. Löysin mahtavia ihmisiä rinnalleni, kasvoin valtavasti henkisesti ja en usko murtuvani pienemmistä vastoinkäymisistä.
Mutta miksi käytän vanhoja Luxenburgin kuvia tässä postauksessa ja kertailen viime vuotta? Koska olen lähdössä sinne kuudeksi kuukaudeksi au pairiksi kolmilapsiseen perheeseen! Perheen vanhemmat ovat eronneet sovussa ja lapset menevät isälleen joka toinen viikko viideksi yöksi. Viime vuoteen verrattuna tuleva hostäitini on tarkempi työajoista ja muista asioista. Olen kerta heidän ensimmäinen au pair ja viime perheessä kahdeksas, joten tietenkin eron ymmärtää.

Tuleva jännittää ja kovasti. Viime vuodesta eroten perheessä on kolme lasta (8, 6 ja 3v) kahden sijaan ja joudun käyttämään autoa päivittäin. Siinä on suurimmat erot ja ne, jotka minua pelottavat eniten. En usko kolmen lapsen olevan mahdotonta, mutta vaikeampaa se tulee kyllä olemaan. Myöskin autoiluun tottuu, mutta se alku jännittää eniten. Lähtö olisi ensi kuun lopussa ja jotenkin en ole vielä tajunnut sitä, että kohta sitä taas mennään. Olen kuitenkin lähdössä luottavaisin mielin.
Luxembourg, j'arrive.

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Joe le taxi va pas partout

... marche pas au soda.

Hei kaikille! Kuten ei Joen taxikaan mene kaikkialle taikka toimi soodalla, ei minunkaan blogin päivittäminen ole yhtään sen paremmalla jamalla. Kesä on lähtenyt käyntiin, välillä olemme saaneet nauttia lämmöstä, mutta lähinnä ulkona on saanut liikkua farkuissa ja rusketuksesta ei ole tietoakaan. Jes.
Or not.


Haapavesi Folkit tulivat ja menivät, torstaina kävimme katsomassa Arttu Wiskaria ja lauantaina koittikin hetki jota olin odottanut: Eva & Manu! Ah, sulosointuja korville.
Seuraavalla viikolla löysinkin itseni lentokentältä hyvin jännittyneenä ja jokseenkin peloissani.
Muistan vain miten vilkuilin kelloa koko ajan, Guillaumen lennon oli määrä saapua kuudelta. Seisoin liukuovien edessä jo kymmentä vaille vilkuillen paneeliin, että joko lento olisi laskeutunut. Saapuminen muuttui neljä minuuttia myöhemmäksi, seisoin siinä paikoillani edelleen ja odotin ja odotin. Viimeinkin näin lennon saapuneeksi, vähän ajan päästä näin ihmisten liikkuvan ovien takana. Jännitys kasvaa, ihmisten tullessani eteeni hermostun ja odotan vain hetkeä, että Guillaume on saanut matkalaukkunsa ja hän saapuu.
Jollain tasolla minulla meni aikaa tajuta, että hän oli todellakin saapunut, mutta nyt olen jo tottunut tähän asiaan.


 Seuraavana päivänä alkoikin Haapaveden näyttö, kävimme museossa, kirkossa ja markkinoilla. Muuten olemme käyneet lenkkeilemässä, nähneet kavereita, käyty kiinalaisessa ja kirjastossa, syöty, syöty ja syöty ja katsottu How I Met Your Motheria. Viimeisintä ehkä vähän liikaakin, välillä tuntuu että patjassa on jo oma painauma. Suunnitelmissa olisi käydä Oulussa ja maakuntamatkailu olisi kyllä kiva vielä suorittaa. Toivottavasti helle tulisi tännekin suuntaan, niin voisi nauttia ulkona olosta.

Myöskin suunnitelmat ensi vuodelle on selvät, mutta palaan siihen seuraavassa postauksessa, heipsan!

Ihmisiä kiinnostaneet kirjoitukset