sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Joulutunnelmointia

Joulu on minulle aina ollut sellainen juhla, mistä pidän todella paljon. Lumi, pakkanen, kynttilät, pimeys, jouluruoat, -ohjelmat, musiikki, -tunnelma. Kaikki se, mistä pidän. Vuoden vieriessä minulle aina tulee jossain vaiheessa kauhea joulufiilis, tänä vuonna se tapahtui heinä-elokuussa, kun aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, mutta silti tunnelmoin Veskun Tontun tahtiin.

Lähtiessäni au pairiksi olin niin varmana, että haluan kokea ranskalaisen joulun, etten menisikään kotiin jouluksi. Täällä nyt ollessa sen yli neljä kuukautta, niin en voi kuin antaa itselleni diagnoosin: hullu. Kaipaan jo omaa perhettä, kavereita ja sitä turvallisuuden tunnetta. Millainen minun joulustani tulisi, jos en pääsisikään jouluaattona hautausmaalle perheeni ja mummun kanssa? Etten voisi katsoa Joulupukin kuumaa linjaa, Lumiukkoa, Joulupukkia ja noitarumpua tai Samu Sirkan joulutervehdystä? Etten saisi perinteistä jouluruokaa? Erilainen se ainakin olisi, tiedä siitä sitten, että olisiko se joulu huono. Lähtööni on nyt alle kuukausi ja en voisi olla onnellisempi. Täällä Metzissä kelien suhteen ei ole mitään tietoa, että joulu on saapumassa. En usko, että tästä minunkaan huoneestani saa mitenkään jouluista, mikä on hieman surullista, koska rakastan sitä tunnelmointia jouluvalojen ja kynttilöiden keskellä. Ennen lähtöä ajattelin ostaa mekon itselleni, jota voisin pitää jouluna. Mutta surullinen tosiasia on se, että joulu tulee ja menee todella nopeasti, mutta hyvin siinä kerkeää aina kinkkua ja konvehteja vedellä kuin viimeistä päivää. 

Viime vuonna Oulun Stocmannin ikkunat oli suurta rakkautta minulle
 Joulu on aina ollut juhla, jolloin ollaan perheen kesken. Silloin en ole nähnyt kavereita, kännykän kautta ollaan vaihdettu kuulumisia ja ne pakolliset "Mitä sait lahjaksi" -viestit. Tämä joulu tulee olemaan siinä mielessä erilainen, että ruokapöydästä löytyy neljän lautasen sijasta viisi. Tarkkaavaiset sen hoksaavat, kyllä, pakkohan Guillaumekin on raahata Suomeen jouluksi. Ei siitä ainakaan mitään haittaa ole, ainoastaan kiusallisuutta herättäviä asian piilottamisyrityksiä. En ole kertonut perheelle vieläkään ja nyt vielä pitäisi sanoa, että "Kiom tulee mukaan, heipa".

Kuinka sitten virittäydyn jouluun?
  • Kuuntelemalla joulumusiikkia
Joulun Top 5 -listani:
Muita suosikkejani ovat Wham!:in Last Christmas, Joel Hallikaisen Joulurauhaa, Ti-Ti Nallen Lumihiutale (se on niin suloinen) ja Katri Helenan Joulumaa.
  • Huoneeseen jouluvalot
Viime marraskuista kuvaa huoneestani verrattuna tähän huoneeseni tällä hetkellä, niin voisi sanoa että tuossa kuvassa on joulu jo hyvällä mallilla, vaikka siellä ei ole mitään joulukoristeita/-valoja otettukaan esille. Harmi kun en ottanutkaan ulkoista kovalevyäni mukaan, siellä olisi ollut paljon jouluisia kuvia. Nyt tämä jouluton kuva korvaa minulle sitä jouluista tunnelmaa.
  • Tumblrissa jouluaiheisten kuvien katsominen ja rebloggaaminen
  • Ohjelmaluettelon katsominen ja jouluisten elokuvien/ohjelmien huomaaminen ja katsominen
  • Yleinen joulutunnelma 
Vaikka kelit eivät joulusta välitä, ihmiset täällä kyllä. Viime viikosta tänne on rakennettu joulumarketteja ja jouluvaloja laiteltu sinne sun tänne. Eilen käytiin Guillaumen kanssa kiertelemässä näissä joulumarketeissa, niitä löytyi juna-asemalta ja kolmelta eri aukiolta. Ihmisiä oli kuin muurahaiskeossa ja kaikkialla tuoksui kaneli ja kaikkia muita joulutuoksuja.








 Löysin söpöt tossut, jotka ihan varmasti tulen ostamaan! Awwws, ne oli niin pehmoiset sisältäkin.

 Kuumaa viiniä, ei ollut glögin vertaista ja tuskin tulen uudestaan maistamaan.

Tänään ohjelmistossa on erään opiskelijan näkemistä. Ajateltiin mennä erääseen museoon ja huomennapa se arkikin jälleen alkaa. Aika menee hirmuisen nopeaa täällä, ihan pelottaa mutta toisaalta takaraivossa on helpotuksen tunnekin.

Näihin kuviin ja tunnelmiin, ihanaa joulun odotusta teille kaikille ♥ (Okei, siihen on vielä kuukausi mutta kuitenkin)

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Marché de puces ja kamerarulla

Heipsan! Uusi viikko uudet kujeet. Nyt ollaankin jo viikon paremmalla puolella, huominen ja perjantai ja sitten onkin jo viikonloppu. Viikonlopuksi ei pahemmin ole suunnitelmia, sellaisella puhetasolla on ollut, että näkisin Lydiaa lauantaina ja sunnuntaina menisin jälleen Guillaumelle, kuten tavallista.

Tällä viikolla ei sinällään ole mitään ihmeellistä tapahtunut. Tänään oli tarkoitus mennä kirjastoon, mutta kirjaston pihalle saavuttuamme huomasimme, että se oli sulkeutunut viisi minuuttia sitten. Netissä oli väärät ajat, harmitti kovasti. Huomenna uusi yritys! En tosin tiedä, saanko lainattua mitään, mutta voihan sinne mennä muuten vain pyörimään ja kuluttamaan aikaa. Mulla on huomenna myös kielikurssi (joka toinen to tästä lähin on lisäkerta niille, jotka kokevat tarvitsevansa apua), wihii!

1. Perjantaina mun ranskan kurssin jälkeen Guillaumen kanssa syömässä bagelit sellaisessa bagel-paikassa, jota Guillaumen kaveri suositteli. 2. Meikkien parantelua, perjantai-iltana Amnéville-luistelun jälkeen näin myös erästä opiskelijaa, kun muu perhe lähti illastamaan heidän ystävilleen. 3. Vain elämää.Vain elämää. Oon duettopäivää lukuunottamatta nyt saanut katsottua sen! Toi kausi oli kyllä niin mahti, oon havahtunut esim. Paula Vesalan loistavuuteen, en mä koskaan kerta PMMP:tä mitenkään pahemmin ole kuunnellut. Muutenkin, täysi kymppi. 4. Lauantaina mun oli tarkoitus olla lapsenlikkana illasta, mutta hostisän jäätyä kotiin sainkin vapaa-iltani. Ennen sitä käytiin Anissan kanssa kahvilla, kunnes sain uutisen vapaastani suunnattiinkin japanilaiseen syömään. Ah, oli niin hyvää! Lohta mangolla, 5/5. Myöskin pinguilulta ei vältytty, koska en saanut puikkoja toimimaan, mun piti pyytää itselleni haarukka ja veitsi. Ehkä joskus vielä! Syönnin jälkeen käytiin kirsikkaoluilla ja suunnattiin koteihimme.

Sunnuntaina lähdin Lydian kanssa kirpputoreilemaan! Kaikenlaista ihanaa siellä oli, paikka oli tosi suuri ja olisin halunnut ostaa vähän kaikkea, harmi kun en asu täällä, olisi löytynyt huonekaluja sun muita. Mun elämäntehtävänä oli löytää pelottavia ja häiritseviä nukkeja. Tämä tyttö, nimettäköön Elisabethiksi, vei kyllä voiton. Sen hampaat olivat terävät ja muutenkin hrr... kellään tarvetta joululahjalle? Mitä mukaan tarttui? KITARA! Kyllä, ostin kitaran ja missionani on edes oppia soittamaan sitä. Olen katunut 12-vuotiaasta lähtien, etten yrittänyt uudestaan musiikkiopistoon/en ostanut itse kitaraa ja opetellut itsekseni. Nyt löytyi kitara kolmellakympillä ja pakkohan se oli ostaa. Guillaumen kanssa viritettiin se ja kyllä se varmaan joskus tässä lähtee sujumaan. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
 
 Muita asioita, mulla vaivaa viisaudenhampaat. Tänään ollut pää kipeänä ja vasen puoli ihan hellänä. Myöskin mun aupparipaperit sopimusta varten lähetettiin takasin, kun se ranskan kielen kurssin todistus oli vajaavainen. Hmmmhhhh, menee ikuisuus ennen kuin pääsen hammaslääkäriin tällä menolla. Varmaan pitää kohta turvautua Vaahteranmäen Eemelin tapaan hampaanpoistossa.

... ja sitten....
ED SHEERAN TULEE AMNÉVILLEEN 30 TAMMIKUUTA!!!!!!!!! MUTTA ARVATKAA MIKÄ VIIKONPÄIVÄ??????? P E R J A N T A I. Itken itseni nyt uneen. Pitää kysyä perheeltä, että jooooosss se olisi mahdollista. FINGERS CROSSED! Nyt alan fiilistelemään vielä lisää Sheeranin tahtiin, à bientôt!

tiistai 11. marraskuuta 2014

Kun elämä päättää puolestasi

Joskus sitä ei osaa edes odottaa. Hän saattaa tulla vastaan kadulla, linja-autossa, koulussa ja minun tapauksessani Tinderissä. Kyllä, oikein arvattu. Asia ei ole enää salaisuus Facebookin tai minkään muunkaan puolella, joten ajattelin kirjoittaa nyt postauksenkin tästä aiheesta. En uskonut tämän tapahtuvan mun olon aikana Ranskassa. Kaverit siitä vitsailivat, että ukon kanssa mä täältä loppujen lopuksi tulisin pois. Nauroin vain ajatukselle, mutta tässä sitä ollaan.

Mun tapauksessa latasin Tinderin vain tylsyyttäni eräänä päivänä syyskuussa, kun tavallisesti vietin päivääni kotona vailla mitään tekemistä, lähinnä halusin lähetellä screenshotteja joidenkin profiileista ja vain saada jotain juttukavereita ja mahdollisesti ihan kavereitakin täältä Metzistä. Mistään seuranhausta siinä ei ollut kysymys. Olin jo pidemmän aikaa etsinyt täältä kuulokkeita, mun omat nappikuulokkeet olivat jo aikansa nähneet ja halusin ostaa uudet ja myös ihan kuulokkeet. Guillaumen profiilin tullessa vastaan hänellä oli kuulokkeet korvilla, tsekkasin yhden tärkeän tiedon "paikkakunta Metz", VOILÀ! Eikun vain viestiä sille suunnalle. Viesti meni suurin piirtein näin "Hei, minulla on ongelma ja toivoisin sinun voivan auttaa minua. Voisitko kertoa mistä voisin ostaa kuulokkeet kuten sinulla tai mahdollisesti uuden traguksen?". Tietämättä siitä, että vastaisiko Guillaume taikka puhuisiko hän englantia, laitoin viestin kuitenkin. Hän vastasi ja siitä se lähti sitten.

Guillaume vastasi englanniksi ja siinä juteltiin näitä perusasioita, musiikista ja elokuvista. Muutaman päivän jälkeen vaihdettiin Facebookiin, koska se oli helpoin. Oikeastaan alusta asti me tultiin juttuun tosi hyvin, samoja kiinnostuksen kohteita ja huumorintaju. Nähtiin ensimmäisen kerran, toisen, kolmannen... viestiteltiin paljon ja mielessä kävi ajatus, "mitä jos?". Alussa olin ihan kaveripohjalla, mietin miten se tulisi toimimaan käytännössä. Mulla on työajat, ei voida nähdä silloin kun huvittaa, mitä perhe sanoo ja toki mun tuleva lähtö takaisin tän kaiken jälkeen. Viikot kuluivat ja tuli päivä, kun sieltä toisesta päästä tuli tunnustus ja siinäpä sitä sitten mentiikin.
Kuten kuvasta näkyy, olen enemmän kuin onnellinen. Se, että miten voi löytää niin samanhenkisen ihmisen, on järjetöntä. 

Perheelle en ole uskaltanut sanoa mitään, en vain tiedä miten he tulevat siihen reagoimaan. En koe, että tämä on vaikuttanut mun työskentelyyn au pairina mitenkään, kertaakaan en ole lapsia jättänyt hakematta koulusta taikka löhönnyt vain whatsapissa puhuen Guillaumelle. Kyllähän toi perhe tietää, että en minkään miehen takia tänne tullut, mutta kuitenkin jokin siinä aristaa.

Perustiedot, jotka teidän on hyvä tietää:
Nimi: Guillaume C.
Ikä: 19 (30.11 täyttää 20)
Pituus: 183 cm
Lempiruoka: Lohi

Nähdään useasti viikossa, yleensä maantaisin, tiistaisin, torstaisin ja viikonloppuisin joko lauantai, sunnuntai tai molempina päivinä. Tehdään vähän sitä sun tätä, käydään kahvilla, lagataan vain hänen luonaan kattoen How I Met Your Motheria tai leffoja tai ollaan vain. Puhekielenä meillä on englanti, mutta kyllä sitä ranskaksikin tulee yritettyä. Pitäisi tosin varmaan vaihtaa se kokonaan ranskaksi, että tää joskus tästä kehittyisi. Neljä kuukautta tänään takana ja voi lässynlää mun ajatuksia, että tähän mennessä puhuisin sitä semihyvin.

Aika tuntuu menevän sairaan nopeaa. Vastahan mä jännitin Guillaumen näkemistä ja nyt ollaan yhdessä vähän päälle kuukausi. Tällä vauhdilla mä olen pian lentokentällä sanoen heipat Metzille. Hullua.

lauantai 8. marraskuuta 2014

Kala sanoo BLOB BLOB BLOB

Moikka! En tiedä edes mitä voisin sanoa, hieman jäänyt blogi taka-alalle. Mitä tähän kahteen viikkoon on mahtunut? Ei mitään ihmeellistä. Arki rullaa ja lapset on lapsia.

Lomat on lusittu nyt, tiedä sitten onko tää jonkinsortin helpotus. Torstaina (30.10) palattiin kymmenen maissa Metziin piiitkän ajomatkan päätteeksi. Ilokseni huomasin saaneeni paketteja Suomesta, mun kauan kaipaamani kirjapaketti (Ranskan kielioppi ja yksi lukion kirja, nyt alan kertailemaan itsekseni tätä ranskan kieltä) ja toinen paketti oli tätini lähettämä. Ihanaa!

Teen myöhemmin Alppi-postauksen, nyt kerron lähinnä vain perjantaista (31.10). Siinä sitä saikkaamista jälleen riittikin.

Perjantai oli viimeinen lomapäivä, joten ajattelin että voisi tehdä jotain kivaa lasten kanssa ja mennä Amnévillen akvaarioon ennen isomman tytön luistelua. Aamu leikittiin ja pikkuisen päikkäreiden jälkeen oltiin lähössä. Peheen isän äiti oli silloin vielä täällä, mutta koska hänellä ei ollut avaimia lukitakseen ovea takanaan, hän tuli meidän mukaamme.





Tulen sinun uniisi




Paikka oli pienempi mitä odotin, mutta tykkäsin. Lapsetkin olivat mielissään kaikista kaloista, etenkin Nemosta. Kaksi aikuista ja kaksi lasta maksoivat 48 euroa ja en maksaisi tuota summaa enää uudestaan tuosta. Ei se niin kummoinen ollut loppujen lopuksi. Arvosanaksi antaisin 3/5.

Kierrellessämme isoäiti muisti unohtaneensa Metziin toisen lompakkonsa (hänen oli tarkoitus lähtä suoraan Amnévillestä Brysseliin), joten annoin avaimeni hänelle ja hän sanoi tulevansa takaisin sitten katsomaan sitä luistelua. Jäähallille saavuttuamme siellä ei ollutkaan luistelua. Laitoin viestin, että tullaankin kotia, ei täällä loman vuoksi ole muuta kuin yleinen. Saavuttuamme Metziin pirautan ovisummeria -ei ketään. Isoäidin autoa ei näy missään. Soitan kahdesti hänelle ja hän soittaa kohta takaisin, että hän on jäähallin edustalla, tulenko hakemaan avaimeni! Olin vain, että ei voi olla totta... Kello oli silloin noin. 20 vaille kuusi. Perheen äiti oli yövuorossa ja isä saapuisi myöhemmin. Mitä siinä tilanteessa voi tehdä? Sanoin, että voitaisiin tulla lasten kanssa hakemaan ne avaimet sieltä, mutta hän sanoi soittavansa perheen isälle. Lopulta mentiin puistoon ja käveltiin ympäriinsä lasten kanssa. Noin 19.15 perheen isä tuli kotiin ja päästiin sisälle. Viimein.

Siinä oli kyllä seikkailua kerrakseen. Never again. Avaimet sain takaisin seuraavana päivä ja nyt en anna niitä enää pois.

Nyt täällä kotona on myös perheen äidin isä ja hänen veljensä ja tämän avovaimo. Tänään näen Guillaumea ja sen jälkeen erästä ranskalaista opiskelijaa ja tiistaina saksalaista aupparia, JOKA ASUU METZISSÄ!!!!!!!! HOW COOL IS THAT?? Huomenna menen Anissan luo, hän tekee jotain syömistä meille, nams!

Nyt otan niskasta kiinni tämän blogin suhteen, ei tää tällä mallin kauaa voi jatkua.
Mutta nyt, heipsan!

Ihmisiä kiinnostaneet kirjoitukset