keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Hengähdystauko

Heippa kaikille!

Kymmenen päivää menivät yhtä nopeaa kuin tulivatkin. Tällä hetkellä tässä sitä ollaan lentokentällä odottelemassa lentoa, johon on vielä seitsemän tuntia. Mun pitää löytää ratkaisu kameralla otettuihin videoihin, nyt en kerta pysty edes avaamaan niitä koneella, joten video jää ainakin vielä tästä pois.

Mun loma lähti käyntiin perjantaina, jolloin lähdin junalla Pariisiin hostisän vanhemmille, jossa yövyin. Perjantai-illasta näin erästä haapavetistä ja palasin isovanhemmille. Neljältä aamulla taksi saapui ja matka kohti lentokenttää alkoi. Sanomattakin selvää, että sinä yönä ei pahemmin nukuttu.

Laskeutuminen Suomeen tuntui mahtavalta. Asioiminen suomeksi ja kielen kuuleminen lentokentällä vei mut joihinkin taivaisiin. Ouluun laskeutuminen viimeistään sai mut sekoamaan ja kun kotiin päästiin niin ei siinä laukkujakaan autosta kerennyt ottamaan, vaan heti sisälle katsomaan uudet sohvat ja keittionpöytä -sen jälkeen rojahdus omalle sängylle ja sitä fiilistä ei voi sanoin kuvailla. Oma koti on aina oma koti. Pieni levähdys, syönti (muusia ja lohta................♥♥♥) ja SAUNAAN!!! Sen jälkeen tytöt tulivatkin meille ja valmistautuminen iltaa varten alkoi. Fiilis omien kavereiden näkemisestä ja tieto siitä, että edessä on kymmenen päivää lomaa sai niin hyvälle mielelle ja kaikki stressi lievittyi.
























Mutta, mikäpä se loma olisikaan ilman sairastelua? Kuume, kurkku kipu ja nenän tukkoisuus, CHECK. Tympeää, kun piti nyt sitten sairastella, mutta tunnollinen työntekijä sairastaa lomalla sairastelunsa. Varmasti univaje, kylmyys ja stressin laukeaminen olivat osasyitä tähän. Sairastelun vuoksi ei tullut harrastettua niin paljoa aktiviteetteja, mutta se ei meinaa sitä, etteikö sitä olisi kerran mäessä tultu käytyä.


























Pongatkaa juustonaksut kuvasta. Naksuista puheen ollen, tää tyttö keräsi sellaiset joulukilot ettei tosiaankaan. Joka paikkaa ahistaa ja naama tuntuu, että se posahtaa. Kymmenen päivää ja söin varmaan enemmän mitä ton edeltävän viiden kuukauden aikana yhteensä. Noh, lomasta otettu kaikki irti kaikella saralla.




















 Pientä nostalgiaakin tuli koettua, kun vanha kasettisoitin oli tuona aikana viimeinkin korjattu. Kasetilta, johon oli ennen nauhoitettua Dallasia ja jonka päälle oltiin laitettu elokuva ja Muumeja, löytyi myös jakso Pikku kakkosesta. Kuka muistaa tuon vekottiminen? Myöskin siinä oli joku heinälato-ohjelma, jossa pikkulapset lauloivat ja eräskin tyttö tuli soittamaan pianoa. Myöskin Nukkumatti ja se ohjelma, jossa oli se pikkuinen poika ja suuri koira (etsiviä?), jotka joutuivat kuran uhriksi, koska heillä ei ollut heijastimia, löytyivät myös tuolta kasetilta.
Suurin rakkaus oli ehkä Muumit. Muumien jakso, jossa Muumipeikon häntä kaljuuntui ja isoäidin resepteistä löytyi parannuskeino tähän tuoden sivuvaikutuksena kultaisen hännän. Jakson loppu oli edelleen hauska, muistan miten pienenä piti aina kelata uudelleen siihen kohtaan, kun Haisuli vetää itseään tuntosarvistaan irvistellen. Kasetilta seuraavana olisi löytynyt autiomaa-jaksot, mutta ne katson varmaankin seuraavan kerran sitten huhtikuussa, jolloin luultavimminkin olisi tarkoitus lähteä takaisin Suomeen.


 Kavereita tuli nähtyä, pelattua monopolia ja kokkailtua. Eilen tehtiin karamellisoitua kanaa riisin kera, nam! Ohje on simppeli, tarvitset vain kanaa, sipulia, soijaa ja sokeria. Kuulotat sipulit, paistat (naturellit) kanat, niiden ollessa valmiit lisäät sokeripaloja ja soijaa oman maun mukaan pannulle ja odottelet. Kun sokeri on karamellisoitunut, on ruokasi valmista. Nam!
Torttuja, kahvia ja Haapavesi -lehti, ai että mikä yhdistelmä.

Mahtavan kymmenen päivän jälkeen on tosi surullista jättää jälleen koti, perhe ja ystävät. Tuntuu, kuin olisin voinut jo nyt jäädä tänne. Kaipaan Suomesta niin monia asioita ja nyt neljä kuukautta kuulostavat todella pitkältä ajalta odottaa, mutta jospa nekin menevät yhtä nopeasti kuin edeltävät menivät.

Pikaisiin näkemisiin!

maanantai 22. joulukuuta 2014

Kotona

Mä olen yli viiden kuukauden jälkeen jälleen kotona. Niin outoa, mutta myös niin mahtavaa. Tieto siitä, että et ole vastuussa kenestäkään ja kotoisuus ovat sanoinkuvailemattomia tunteita. Helsinkiin saavuttuamme olin jo niin onnellinen, leipää ostaessani hei, kiitos ja muut sanat tulivat kyllä niin iloisesti. Oli mahtavaa käyttää äidinkieltään, nähdä suomalaisia ihmisiä, kuulla suomen kieltä ympärillään. Kävelihän se Olli Hermankin meidän ohi.

Jos jotain opin Ranskassa, niin se oli kodin arvostus. Lauantaina ei kauaa keretty lepäilemään, illasta lähdettiin Haapaveden yöelämään kavereiden kanssa ja noh, hauskaa oli ja eilinen meni vähän heikommassa hapessa. Eilen käytiin myös valmistujaiskahveilla ja tänään hiukset saivat uuden käsittelyn. Kuvien kera palaan seuraavalla kerralla, nyt on tullut vain nautittua laiskimuksen elämästä oikein kunnolla ja oma sänky onkin ollut se paikka, missä suurin osa ajasta on tullut vietettyä.

Sauna, vesi ja maito ovat asioita, joita kaipasin eniten.

Vesi.
Miten vesi voikin olla niin kylmää ja raikasta?
Maito.
No words needed. Nam.
Sauna.
Sauna, stressin lievittäjä. Mun on pakko varmaan raahata Ranskaan jokin tynnyrisauna ja laittaa se kellariin. Loppuisi se stressi ja saisi vähän rentoutua.

Jouluun on enää muutama päivä ja Haapavedellä on lunta. Kylmää ja lunta. Joulun suurimmat tekijät (okei... ruoka kans). MUTTA!!!!!!! M I K S I JOULUPUKKIA JA NOITARUMPUA EI NÄY TÄNÄ VUONNA TELKKARISTA???? Olen surullinen :'((

Mutta, elossa ollaan onnellisena.

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

OLEN ELOSSA TAAS

Ensi viikolla tulisi kuukausi täyteen, etten ole päivittänyt blogiani. Ensi viikolla olen myös Suomessa. Lauantaina pääsen kotia. Hullua.

Tosiaan, kotiin lähtöön on enää kaksi päivää. Ylihuomenna matkustan Pariisiin, yövyn siellä hostisän vanhemmilla, lähden aamuyöstä lentokentälle ja pian olen kotona. Näin jopa unta viime yönä Suomesta. Puhuin myös tänään mummun kanssa puhelimessa. Olen pakkaillut, olen miettinyt seuraavia postauksia, olen jännittänyt, olen ostellut tuliaisia/joululahjoja, olen koittanut etsiä rumaa joulupaitaa ja olen vielä kerran jännittänyt.


Keskiviikon keskipäivän jälkeinen näky. Kokkailujen siivoilua lasten leikkiessä/katsoessa videoita sillä aikaa, että saan keittiön siivottua.

Sunnuntaina menin perheen isän ja tyttöjen kanssa kirkkoon, kun lapsilla oli pieni joulunäytös siellä. Jaetuissa suklaissa oli tollaisia kysymyksiä ja mikäs se sieltä pilkottikaan?

Vielä hetki sitten fiilistelin tämän asian kanssa. Nyt siinä komeilee kolme päivää. Käytössä kaksi. Kaksi työpäivää ja tämä esimmäinen osa aupparivuodesta on ohi. Mitä siitä on jäänyt käteen? Otsarypyt ja kulahtanut iho. No ei, vitsi vitsi. Kliseisesti, itsenäistyminen. Saa nähä jos seuraavalla puoliskolla jäisi käteen se kauan haluttu ranskan kieli.

Seuraavan kerran palaillaan Suomesta! Olen ajatellut tehdä myös videopostauksen matkasta Suomeen/kodista. Palaillaan!

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Joulutunnelmointia

Joulu on minulle aina ollut sellainen juhla, mistä pidän todella paljon. Lumi, pakkanen, kynttilät, pimeys, jouluruoat, -ohjelmat, musiikki, -tunnelma. Kaikki se, mistä pidän. Vuoden vieriessä minulle aina tulee jossain vaiheessa kauhea joulufiilis, tänä vuonna se tapahtui heinä-elokuussa, kun aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, mutta silti tunnelmoin Veskun Tontun tahtiin.

Lähtiessäni au pairiksi olin niin varmana, että haluan kokea ranskalaisen joulun, etten menisikään kotiin jouluksi. Täällä nyt ollessa sen yli neljä kuukautta, niin en voi kuin antaa itselleni diagnoosin: hullu. Kaipaan jo omaa perhettä, kavereita ja sitä turvallisuuden tunnetta. Millainen minun joulustani tulisi, jos en pääsisikään jouluaattona hautausmaalle perheeni ja mummun kanssa? Etten voisi katsoa Joulupukin kuumaa linjaa, Lumiukkoa, Joulupukkia ja noitarumpua tai Samu Sirkan joulutervehdystä? Etten saisi perinteistä jouluruokaa? Erilainen se ainakin olisi, tiedä siitä sitten, että olisiko se joulu huono. Lähtööni on nyt alle kuukausi ja en voisi olla onnellisempi. Täällä Metzissä kelien suhteen ei ole mitään tietoa, että joulu on saapumassa. En usko, että tästä minunkaan huoneestani saa mitenkään jouluista, mikä on hieman surullista, koska rakastan sitä tunnelmointia jouluvalojen ja kynttilöiden keskellä. Ennen lähtöä ajattelin ostaa mekon itselleni, jota voisin pitää jouluna. Mutta surullinen tosiasia on se, että joulu tulee ja menee todella nopeasti, mutta hyvin siinä kerkeää aina kinkkua ja konvehteja vedellä kuin viimeistä päivää. 

Viime vuonna Oulun Stocmannin ikkunat oli suurta rakkautta minulle
 Joulu on aina ollut juhla, jolloin ollaan perheen kesken. Silloin en ole nähnyt kavereita, kännykän kautta ollaan vaihdettu kuulumisia ja ne pakolliset "Mitä sait lahjaksi" -viestit. Tämä joulu tulee olemaan siinä mielessä erilainen, että ruokapöydästä löytyy neljän lautasen sijasta viisi. Tarkkaavaiset sen hoksaavat, kyllä, pakkohan Guillaumekin on raahata Suomeen jouluksi. Ei siitä ainakaan mitään haittaa ole, ainoastaan kiusallisuutta herättäviä asian piilottamisyrityksiä. En ole kertonut perheelle vieläkään ja nyt vielä pitäisi sanoa, että "Kiom tulee mukaan, heipa".

Kuinka sitten virittäydyn jouluun?
  • Kuuntelemalla joulumusiikkia
Joulun Top 5 -listani:
Muita suosikkejani ovat Wham!:in Last Christmas, Joel Hallikaisen Joulurauhaa, Ti-Ti Nallen Lumihiutale (se on niin suloinen) ja Katri Helenan Joulumaa.
  • Huoneeseen jouluvalot
Viime marraskuista kuvaa huoneestani verrattuna tähän huoneeseni tällä hetkellä, niin voisi sanoa että tuossa kuvassa on joulu jo hyvällä mallilla, vaikka siellä ei ole mitään joulukoristeita/-valoja otettukaan esille. Harmi kun en ottanutkaan ulkoista kovalevyäni mukaan, siellä olisi ollut paljon jouluisia kuvia. Nyt tämä jouluton kuva korvaa minulle sitä jouluista tunnelmaa.
  • Tumblrissa jouluaiheisten kuvien katsominen ja rebloggaaminen
  • Ohjelmaluettelon katsominen ja jouluisten elokuvien/ohjelmien huomaaminen ja katsominen
  • Yleinen joulutunnelma 
Vaikka kelit eivät joulusta välitä, ihmiset täällä kyllä. Viime viikosta tänne on rakennettu joulumarketteja ja jouluvaloja laiteltu sinne sun tänne. Eilen käytiin Guillaumen kanssa kiertelemässä näissä joulumarketeissa, niitä löytyi juna-asemalta ja kolmelta eri aukiolta. Ihmisiä oli kuin muurahaiskeossa ja kaikkialla tuoksui kaneli ja kaikkia muita joulutuoksuja.








 Löysin söpöt tossut, jotka ihan varmasti tulen ostamaan! Awwws, ne oli niin pehmoiset sisältäkin.

 Kuumaa viiniä, ei ollut glögin vertaista ja tuskin tulen uudestaan maistamaan.

Tänään ohjelmistossa on erään opiskelijan näkemistä. Ajateltiin mennä erääseen museoon ja huomennapa se arkikin jälleen alkaa. Aika menee hirmuisen nopeaa täällä, ihan pelottaa mutta toisaalta takaraivossa on helpotuksen tunnekin.

Näihin kuviin ja tunnelmiin, ihanaa joulun odotusta teille kaikille ♥ (Okei, siihen on vielä kuukausi mutta kuitenkin)

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Marché de puces ja kamerarulla

Heipsan! Uusi viikko uudet kujeet. Nyt ollaankin jo viikon paremmalla puolella, huominen ja perjantai ja sitten onkin jo viikonloppu. Viikonlopuksi ei pahemmin ole suunnitelmia, sellaisella puhetasolla on ollut, että näkisin Lydiaa lauantaina ja sunnuntaina menisin jälleen Guillaumelle, kuten tavallista.

Tällä viikolla ei sinällään ole mitään ihmeellistä tapahtunut. Tänään oli tarkoitus mennä kirjastoon, mutta kirjaston pihalle saavuttuamme huomasimme, että se oli sulkeutunut viisi minuuttia sitten. Netissä oli väärät ajat, harmitti kovasti. Huomenna uusi yritys! En tosin tiedä, saanko lainattua mitään, mutta voihan sinne mennä muuten vain pyörimään ja kuluttamaan aikaa. Mulla on huomenna myös kielikurssi (joka toinen to tästä lähin on lisäkerta niille, jotka kokevat tarvitsevansa apua), wihii!

1. Perjantaina mun ranskan kurssin jälkeen Guillaumen kanssa syömässä bagelit sellaisessa bagel-paikassa, jota Guillaumen kaveri suositteli. 2. Meikkien parantelua, perjantai-iltana Amnéville-luistelun jälkeen näin myös erästä opiskelijaa, kun muu perhe lähti illastamaan heidän ystävilleen. 3. Vain elämää.Vain elämää. Oon duettopäivää lukuunottamatta nyt saanut katsottua sen! Toi kausi oli kyllä niin mahti, oon havahtunut esim. Paula Vesalan loistavuuteen, en mä koskaan kerta PMMP:tä mitenkään pahemmin ole kuunnellut. Muutenkin, täysi kymppi. 4. Lauantaina mun oli tarkoitus olla lapsenlikkana illasta, mutta hostisän jäätyä kotiin sainkin vapaa-iltani. Ennen sitä käytiin Anissan kanssa kahvilla, kunnes sain uutisen vapaastani suunnattiinkin japanilaiseen syömään. Ah, oli niin hyvää! Lohta mangolla, 5/5. Myöskin pinguilulta ei vältytty, koska en saanut puikkoja toimimaan, mun piti pyytää itselleni haarukka ja veitsi. Ehkä joskus vielä! Syönnin jälkeen käytiin kirsikkaoluilla ja suunnattiin koteihimme.

Sunnuntaina lähdin Lydian kanssa kirpputoreilemaan! Kaikenlaista ihanaa siellä oli, paikka oli tosi suuri ja olisin halunnut ostaa vähän kaikkea, harmi kun en asu täällä, olisi löytynyt huonekaluja sun muita. Mun elämäntehtävänä oli löytää pelottavia ja häiritseviä nukkeja. Tämä tyttö, nimettäköön Elisabethiksi, vei kyllä voiton. Sen hampaat olivat terävät ja muutenkin hrr... kellään tarvetta joululahjalle? Mitä mukaan tarttui? KITARA! Kyllä, ostin kitaran ja missionani on edes oppia soittamaan sitä. Olen katunut 12-vuotiaasta lähtien, etten yrittänyt uudestaan musiikkiopistoon/en ostanut itse kitaraa ja opetellut itsekseni. Nyt löytyi kitara kolmellakympillä ja pakkohan se oli ostaa. Guillaumen kanssa viritettiin se ja kyllä se varmaan joskus tässä lähtee sujumaan. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
 
 Muita asioita, mulla vaivaa viisaudenhampaat. Tänään ollut pää kipeänä ja vasen puoli ihan hellänä. Myöskin mun aupparipaperit sopimusta varten lähetettiin takasin, kun se ranskan kielen kurssin todistus oli vajaavainen. Hmmmhhhh, menee ikuisuus ennen kuin pääsen hammaslääkäriin tällä menolla. Varmaan pitää kohta turvautua Vaahteranmäen Eemelin tapaan hampaanpoistossa.

... ja sitten....
ED SHEERAN TULEE AMNÉVILLEEN 30 TAMMIKUUTA!!!!!!!!! MUTTA ARVATKAA MIKÄ VIIKONPÄIVÄ??????? P E R J A N T A I. Itken itseni nyt uneen. Pitää kysyä perheeltä, että jooooosss se olisi mahdollista. FINGERS CROSSED! Nyt alan fiilistelemään vielä lisää Sheeranin tahtiin, à bientôt!

tiistai 11. marraskuuta 2014

Kun elämä päättää puolestasi

Joskus sitä ei osaa edes odottaa. Hän saattaa tulla vastaan kadulla, linja-autossa, koulussa ja minun tapauksessani Tinderissä. Kyllä, oikein arvattu. Asia ei ole enää salaisuus Facebookin tai minkään muunkaan puolella, joten ajattelin kirjoittaa nyt postauksenkin tästä aiheesta. En uskonut tämän tapahtuvan mun olon aikana Ranskassa. Kaverit siitä vitsailivat, että ukon kanssa mä täältä loppujen lopuksi tulisin pois. Nauroin vain ajatukselle, mutta tässä sitä ollaan.

Mun tapauksessa latasin Tinderin vain tylsyyttäni eräänä päivänä syyskuussa, kun tavallisesti vietin päivääni kotona vailla mitään tekemistä, lähinnä halusin lähetellä screenshotteja joidenkin profiileista ja vain saada jotain juttukavereita ja mahdollisesti ihan kavereitakin täältä Metzistä. Mistään seuranhausta siinä ei ollut kysymys. Olin jo pidemmän aikaa etsinyt täältä kuulokkeita, mun omat nappikuulokkeet olivat jo aikansa nähneet ja halusin ostaa uudet ja myös ihan kuulokkeet. Guillaumen profiilin tullessa vastaan hänellä oli kuulokkeet korvilla, tsekkasin yhden tärkeän tiedon "paikkakunta Metz", VOILÀ! Eikun vain viestiä sille suunnalle. Viesti meni suurin piirtein näin "Hei, minulla on ongelma ja toivoisin sinun voivan auttaa minua. Voisitko kertoa mistä voisin ostaa kuulokkeet kuten sinulla tai mahdollisesti uuden traguksen?". Tietämättä siitä, että vastaisiko Guillaume taikka puhuisiko hän englantia, laitoin viestin kuitenkin. Hän vastasi ja siitä se lähti sitten.

Guillaume vastasi englanniksi ja siinä juteltiin näitä perusasioita, musiikista ja elokuvista. Muutaman päivän jälkeen vaihdettiin Facebookiin, koska se oli helpoin. Oikeastaan alusta asti me tultiin juttuun tosi hyvin, samoja kiinnostuksen kohteita ja huumorintaju. Nähtiin ensimmäisen kerran, toisen, kolmannen... viestiteltiin paljon ja mielessä kävi ajatus, "mitä jos?". Alussa olin ihan kaveripohjalla, mietin miten se tulisi toimimaan käytännössä. Mulla on työajat, ei voida nähdä silloin kun huvittaa, mitä perhe sanoo ja toki mun tuleva lähtö takaisin tän kaiken jälkeen. Viikot kuluivat ja tuli päivä, kun sieltä toisesta päästä tuli tunnustus ja siinäpä sitä sitten mentiikin.
Kuten kuvasta näkyy, olen enemmän kuin onnellinen. Se, että miten voi löytää niin samanhenkisen ihmisen, on järjetöntä. 

Perheelle en ole uskaltanut sanoa mitään, en vain tiedä miten he tulevat siihen reagoimaan. En koe, että tämä on vaikuttanut mun työskentelyyn au pairina mitenkään, kertaakaan en ole lapsia jättänyt hakematta koulusta taikka löhönnyt vain whatsapissa puhuen Guillaumelle. Kyllähän toi perhe tietää, että en minkään miehen takia tänne tullut, mutta kuitenkin jokin siinä aristaa.

Perustiedot, jotka teidän on hyvä tietää:
Nimi: Guillaume C.
Ikä: 19 (30.11 täyttää 20)
Pituus: 183 cm
Lempiruoka: Lohi

Nähdään useasti viikossa, yleensä maantaisin, tiistaisin, torstaisin ja viikonloppuisin joko lauantai, sunnuntai tai molempina päivinä. Tehdään vähän sitä sun tätä, käydään kahvilla, lagataan vain hänen luonaan kattoen How I Met Your Motheria tai leffoja tai ollaan vain. Puhekielenä meillä on englanti, mutta kyllä sitä ranskaksikin tulee yritettyä. Pitäisi tosin varmaan vaihtaa se kokonaan ranskaksi, että tää joskus tästä kehittyisi. Neljä kuukautta tänään takana ja voi lässynlää mun ajatuksia, että tähän mennessä puhuisin sitä semihyvin.

Aika tuntuu menevän sairaan nopeaa. Vastahan mä jännitin Guillaumen näkemistä ja nyt ollaan yhdessä vähän päälle kuukausi. Tällä vauhdilla mä olen pian lentokentällä sanoen heipat Metzille. Hullua.

lauantai 8. marraskuuta 2014

Kala sanoo BLOB BLOB BLOB

Moikka! En tiedä edes mitä voisin sanoa, hieman jäänyt blogi taka-alalle. Mitä tähän kahteen viikkoon on mahtunut? Ei mitään ihmeellistä. Arki rullaa ja lapset on lapsia.

Lomat on lusittu nyt, tiedä sitten onko tää jonkinsortin helpotus. Torstaina (30.10) palattiin kymmenen maissa Metziin piiitkän ajomatkan päätteeksi. Ilokseni huomasin saaneeni paketteja Suomesta, mun kauan kaipaamani kirjapaketti (Ranskan kielioppi ja yksi lukion kirja, nyt alan kertailemaan itsekseni tätä ranskan kieltä) ja toinen paketti oli tätini lähettämä. Ihanaa!

Teen myöhemmin Alppi-postauksen, nyt kerron lähinnä vain perjantaista (31.10). Siinä sitä saikkaamista jälleen riittikin.

Perjantai oli viimeinen lomapäivä, joten ajattelin että voisi tehdä jotain kivaa lasten kanssa ja mennä Amnévillen akvaarioon ennen isomman tytön luistelua. Aamu leikittiin ja pikkuisen päikkäreiden jälkeen oltiin lähössä. Peheen isän äiti oli silloin vielä täällä, mutta koska hänellä ei ollut avaimia lukitakseen ovea takanaan, hän tuli meidän mukaamme.





Tulen sinun uniisi




Paikka oli pienempi mitä odotin, mutta tykkäsin. Lapsetkin olivat mielissään kaikista kaloista, etenkin Nemosta. Kaksi aikuista ja kaksi lasta maksoivat 48 euroa ja en maksaisi tuota summaa enää uudestaan tuosta. Ei se niin kummoinen ollut loppujen lopuksi. Arvosanaksi antaisin 3/5.

Kierrellessämme isoäiti muisti unohtaneensa Metziin toisen lompakkonsa (hänen oli tarkoitus lähtä suoraan Amnévillestä Brysseliin), joten annoin avaimeni hänelle ja hän sanoi tulevansa takaisin sitten katsomaan sitä luistelua. Jäähallille saavuttuamme siellä ei ollutkaan luistelua. Laitoin viestin, että tullaankin kotia, ei täällä loman vuoksi ole muuta kuin yleinen. Saavuttuamme Metziin pirautan ovisummeria -ei ketään. Isoäidin autoa ei näy missään. Soitan kahdesti hänelle ja hän soittaa kohta takaisin, että hän on jäähallin edustalla, tulenko hakemaan avaimeni! Olin vain, että ei voi olla totta... Kello oli silloin noin. 20 vaille kuusi. Perheen äiti oli yövuorossa ja isä saapuisi myöhemmin. Mitä siinä tilanteessa voi tehdä? Sanoin, että voitaisiin tulla lasten kanssa hakemaan ne avaimet sieltä, mutta hän sanoi soittavansa perheen isälle. Lopulta mentiin puistoon ja käveltiin ympäriinsä lasten kanssa. Noin 19.15 perheen isä tuli kotiin ja päästiin sisälle. Viimein.

Siinä oli kyllä seikkailua kerrakseen. Never again. Avaimet sain takaisin seuraavana päivä ja nyt en anna niitä enää pois.

Nyt täällä kotona on myös perheen äidin isä ja hänen veljensä ja tämän avovaimo. Tänään näen Guillaumea ja sen jälkeen erästä ranskalaista opiskelijaa ja tiistaina saksalaista aupparia, JOKA ASUU METZISSÄ!!!!!!!! HOW COOL IS THAT?? Huomenna menen Anissan luo, hän tekee jotain syömistä meille, nams!

Nyt otan niskasta kiinni tämän blogin suhteen, ei tää tällä mallin kauaa voi jatkua.
Mutta nyt, heipsan!

torstai 23. lokakuuta 2014

Hanna ajelee osa 2

Alpeille selvitty ehjin nahoin. Eilen lähdettiin ajamaan tänne 20 yli kahdeksan ja perille saavuttiin siinä kuuden maissa. Syötiin ja leikittiin ja mentiin nukkumaan. Oli siinä istumista kerrakseen ja tämä päivä on mennyt vähän sairaana. Matka ei sujunut kuitenkaan ongelmitta, minut nimittäin pysäyttivät poliisit moottoritiellä!!!

Ajelin siinä nopeusrajoituksen mukaan, joka oli 90 km/h siinä vaiheessa. Huomaan poliisien olevan tien vieressä kytiksellä ja mielessä kävi ajatus, että vähän olisi kamalaa, jos ne pysäyttäisivät mut. Ajelin siinä rauhassa, kunnes poliisit pyyhältävät ohi ja luulin heidän lähteneen erään toisen auton perään, joka ajoi kuin reikäpää. KUNNES valot menevät päällä heillä ja he alkavat viittomaan minulle. Ajoin viereiselle kaistalle ja osoitin itseäni, että ai minä? Ja he nyökyttivät päätänsä. Se kuumotus. Se häpeän tunne. Ajoin heidän perässään ehkä kolmisen kilometriä ja mentiin parkkipaikalle. Siinä vaiheessa isoäiti heräsi ja sanoin, että mitäköhän nyt tapahtuu. Hän sanoi, että varmaan vain jokin tarkistus, ei mitään vakavaa.

Poliisit astuvat ulos, tervehtivät ja kysyvät ajokorttia. Siinä sitten nolo mennä __peräkontista___ kaivamaan sitä (hyvä ensivaikutelma jepjep) ja totesivat sen saatuaan vain "Finlande" ja sitten, että milloin kortin saanut ja siinä oli lokakuu (huom. 2013, ei 2014) ja totesivat vähän, että no niinpä tietenkin. Isoäiti oli vähän hämillään ja sitten alkaa se palopuhe: ajoin liian hitaasti, tein väärin ja se oli vaarallista. Takanani oleva rekka oli kuulemma yrittänyt näyttää mulle, että mun pitäisi vaihtaa kaistaa,että se voisi ajaa lujaa. Huomasin sen rekan silloin, se oli ihan perässä kiinni ja luulin sen lähtevän ohittamaan minua. Siinä vaiheessa kummiskin nopeusrajoitus tuli takaisin 130 km/h (jota en todellakaan ajanut, tuntui hurjalta) ja kiihdytin jättäen rekan taakseni. Poliisit sanoivat, että moottoritiellä ei saa ajaa kiihdyttäen nollasta sataan, vaan tasaista vauhtia. Vuoden Huonoimman kuskin -puheen minulle annettuani tuli se pakollinen kysymys, että olenko juonut jotain. Joo, tietenkin mäyräkoira etupenkillä lasten istuen takana.

En tiedä, se oli hämmentävää. Ajoin nopeusrajoitusten mukaan, mutta niin, joka tapauksessa hengissä selvittiin. Noh, sen jälkeen isoäiti ajoi ja sen jälkeen minäkin ajoin vielä sellaiset puolitoista tuntia ilman ongelmia.

Tänään herättiin siinä kahdeksan jälkeen, syötiin ja pelasin korttia vanhimman tytön kanssa pienemmän ja isoäidin mentyä ostoksille. Ennen lounasta käytiin vähän kävelemässä ja palattiin mökille syömään. Pikkuinen päikkäreille, isomman kanssa peluuta ja pienempi ylös. Käytiin vähän kävelemässä jälleen, kuulin vähän Les Guibertin historiaa, tultiin takaisin, leikittiin, syötiin, leikittiin ja lapset nukkumaan.

Alpeilla on kylmä, toodella kylmä. Tänne kun tultiin, niin paikoitellen oli lunta maassa ja myös sitäkin satoi. Huomioikaa, mulla ei ole talvivaatteita. Jes.

Lentoliput Suomeen ostettuna, tämä tyttö menee kotiin 10 päiväksi joulukuussa!! Niin onnellinen siitä, ihanaa päästä kotiin äidin hellan ääreen, oma sänky, sauna, kaverit. Ah.

Otsikkoon viitaten en ole varma, jos aikaisemmin kerroin mun "törttöilystä" liikenteessä. Kuten olen sanonutkin, isompi tyttö harrastaa luistelua perjantaisin ja lauantaisin. Minun tehtävä on perjantaisin viedä hänet koulun jälkeen sinne (ajoa n. 25 kilometriä moottoritietä pitkin). Ennen ensimmäistä perjantaita päätin käydä ajamassa kerran tien sinne. Käännyin väärään suuntaan ja loppujen lopuksi vietin 1,5 tuntia etsien Metziä ja sen keskustaa kaiken maailman teollisuusalueilla. Löydettyäni sen tajusin, että unohdin merkintä nuorimman tytön kanttiini-listaan. Eikun täysiä koululle, ajoin yksikaistaista väärään suuntaan ja parkkeerasin auton käytännössä keskelle tietä. Pimpotin ovikelloa ja mielessäni kuvittelin jo vanhempien reaktiot. Loppu hyvin kaikki hyvin, tyttö oli mennyt joka tapauksessa syömään ja mä sain mielenrauhan. Kävin sitten muutaman päivän jälkeen ajamassa uudestaan ja silloin löysin Amnévilleen ja sen jälkeen olen ajanutkin sinne neljä-viisi kertaa. Joka kerta kyllä tosi peloissani, että jos käännyn jälleen väärään suuntaan.

Huomenna isoäiti menee hakemaan isoisän juna-asemalta, joten viettelen tyttöjen kanssa aamupäivän kolmistaan. Mökiltä palattuamme ensi viikolla (viikonpäivästä ei tietoa), vien tytöt joku päivä akvaarioon katselemaan kaloja! Ihan hauskaa, koska en ole ennen käynyt.

Mutta, nyt rupean nukkumaan että olen virkeänä ja jospa tämä sairas-olo lähtisi pois. Heippa!

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Neljä päivää kestänyt kirjoitus

Huomenia! Kuten Haapavetiset huomaavatkin, olen jatkanut samaa fabulous-linjaa myös täällä. Nyt vedän samalla aamupalaa ja kirjoitan tätä.
(Ja se kirjoitus loppui lyhyeen, joten hypätään seuraavaan päivään, eli tähän päivään, perjantaihin hehe)

Niin se viikko on vain jälleen mennyt. Tänään alkaa tytöillä syysloma, joka ei tarkoita lomaa minulle. Ensi viikolla lähdetään heidän kanssaan jälleen mökkeilemään Alpeille isovanhempien kanssa! Sen jälkeen palataan ja vietellään viikko keksien jotain ja sen jälkeen alkaa koulut. 
Mitä tähän viikkoon mahtui?
Lauantaina näin tosiaan Anissaa ja käytiin hänen kanssaan kahvilla, sunnuntaina näin Guillaumea ja hän on saanut mut tykästymään How I Met Your Motheriin, ah se on hauska ohjelma. Itse tällä viikolla ollaan maalailtu tyttöjen kanssa Halloween-aiheisia maalauksia (NYT ELÄMME SUNNUNTAITA.....), leikitty paljon ja käyty puistossa. Eilen kävin katsomassa Guillaumen kanssa Annabelle-leffan, en suosittele. Se oli niin huono kuin olla ja voi. Tänään menin isän ja tyttöjen mukaan puistoon ja Guillaume tuli hänen koiransa kanssa mukaan. Siellä oli tosi kaunista, harmillista etten ottanut kuvia, siellä oli polkuja jota käveltiin ja ah, se oli kuin Suomessa.

Mun mielessä on lähipäivinä ollut paljonkin Suomi, MENEN KERTA JOULUKSI KOTIA! I-h-a-n-a-a!!  Koti, oma sänky, sauna, Haapavesi, kaverit, Nissani... kaikki. En malta enää odottaa. Pitkäksi aikaa en ole menossa, ainoastaan 10 päivää, mutta kyllä sekin tulee tarpeeseen.

Tällä viikolla ostin myös D-vitamiinia ja tollaisen kolmen kuukauden kuurin hiuksille. Mulla lähtee ihan kauheesti hiuksia täällä, joka paikka on täynnä mun hiuksia ja en kestä enää. Myösin C-vitamiini tuli ostettua ja katsoo nyt miten noi alkavat pelittämään. Toivottavasti tää stressi lieventyisi ja sillä tavoin myös hiustenlähtö vähentyisi. Onhan tämä nyt tosi stressaavaa oikeasti, lapset ovat sun vastuulla, et halua tuottaa pettymystä, kieliongelmat, kaikki. Oh my. Milloinkohan mun kieliongelmat alkaisivat helpottamaan. Tilannetta ei auta, että Guillaumen ja Anissan kanssa puhumme pelkästään englanniksi, välillä toki ranskaksi mutta englanti on se helpoin. Ranskan kanssa mun itseni ilmaisusta ei tulisi mitään. Ja kyllä, mulla on edelleenkin vain kaksi kaveria täällä ja Anissaa näen vain viikonloppuisin. Haluaisinko muita kavereita/mahdollisesti tavata muita auppareita? - Kyllä, mutta mä oon onnellinen mun tähän hetkiseenkin tilanteeseen. Olen mä fb:ssä jutellut erään aupparin kanssa, joka ei asu kovin kaukana, mutta se ei oo kovinkaan innostunut musta. Ainakin siltä tuntuu, se ei vaan vastaa mun viesteihin. Nooh, katsoo nyt.

Tämä oli vähän tämmöinen kötönen päivitys, muutenkin pitäisi saada jotain eloa tänne. Seuraavan kerran palailemme asiaan Alpeilta. Lähdemme sinne varmaan tiistaina ja siellä saattaa olla lunta!! How cool is that??
Mutta, palaillaan!

perjantai 10. lokakuuta 2014

I got chills, they're multiplyin'


Ilta oli tosi kylmä ja loppua kohden molemmat oli ihan jäässä (hmm miksiköhän, olisikohan pelkillä mekoilla liikenteessä olemisella mitään tekemistä tämän asian kanssa..?) ja pientä painetta nostatti se, että eräs metron sisäänkäynti oli jo suljettu. Onneksi ei jouduttu taksia ottamaan, tiedä olisiko siitä joutunut maksamaan mansikoita.



Pariisi.
Oi Pariisi.
Mitä mä voin kertoa.
Viikonloppu oli täydellinen.
(Myöskin reissu tapahtui viime viikolla ja nyt vasta saan kirjoitettua tämän postauksen....)



Mun päivä alkoi herätyskellon soitolla viiden maissa, tarkoituksena oli soittaa aamuherätys Lotalle mutta hän olikin jo herännyt. Itse nousin sängystä joskus puoli seitsemän jälkeen, suihku ja meikit naamaan. Sen jälkeen tyttöjen herätys, aamutoimet ja kohti juna-asemaa! Guillaume kävi neuvomassa mulle onneksi oikean junan, koska minä jos joku ei varmasti hermoilultaan olisi siihen kyennyt. Siitä lähti matka Pariisia kohti. Lotan postaukset tästä reissusta voitte lukea tästä ja tästä!

Pariisissa alkoi operaatio Löydä Notre Dame ja Lotta. Ihmisiltä neuvojen kysymisen jälkeen viimein löysin (soijasena) Lotan. Siitä suunnattiin syömään Subwayhin (koska Pariisin ravintolat ovat liian mainstream) ja sen jälkeen suunnattiin hotellille.
Meillä oli söpö pieni hotellihuone, jossa harmillisesti seinät olivat kuin paperia. Kahteen pekkaan kun huone maksettiin, niin ei siitä paljoa tullut maksettavaksi viikonlopulta. Metrot kulkivat ja päästiin nopeasti lähtemäät paikasta A paikkaan B. Pieniä virheitä matkaan mahtui, mutta hukkaan ei menty. Onneksi.
Kamat jätettyä hotellille lähdettiin shoppailemaan. Pienen innostumisen jälkeen lompakko koki Jutan ja puolen vuoden superdieetin, mutta kaduta ei ollenkaan. Koko viikonlopun saldo oli yllättävän hyvä, mukaan tarttui niin vaatteita kuin kirjallisuuttakin.
Alussa:
Lopussa:
Meidän söpö pieni kylppäri oli jo perjantaina hyvin meidän näköisemme. Tosin mun tavarat oli vähän heittereillä ja Lotalla oli tavarat siististi järjestyksessä.
Niskatyynyt olivat ehkä yksi parhaimmista ostoksista. Nyt ei korvatkaan palellu talvella!!
Pariisin metrossa on tunnelmaa. Monesti kun laiskuus iski totaalisesti istuttiin vain ja mietittiin, että metro on liian täynnä, odotetaan seuraava metro ja mennään siihen. Ylläripylläri sekin seuraava oli mielestämme liian täynnä. Voi meitä.
Pejantaina shoppailujen ja kiertelyjen jälkeen käytiin vaihtamassa vaatteet hotellilla ja suunnattiin syömään äärettömän hyvään ruokapaikkaan. Rakastuin silloin sipulikeittoon, oi että se on hyvää. Alkuruuaksi otettiin sipulikeittoa, sen jälkeen Lotta otti älyttömän hyvää pastaa merenelävillä ja mä otin kanaa. Jälkkäriksi suklaamoussea ja creme brûleetä, nam. Siitä suuntasimme Notre Damen edustalle, jossa kolme paikallista herrasmiestä tulivat juttelemaan meille niin englanniksi kuin ranskaksikin. Ennen sitä oli armoton kyttäys, englanniksi harjoitellut lauseet, jotka mekin kuulimme ja taktinen kävely luoksemme. Siinä jutskailtiin aikamme kunnes he lähtivät joihinkin pippaloihin ja me lähdettiin Lotan kanssa nukkumaan. Ihan hauskoja heppuja, yksikin oli kännissä kuin käki.

Lauantaina tarkoitus oli nukkua sinällään pitkään, mutta viimeistään 12 poistua hotellilta. Kylmän suihkun jälkeen laitettiin itsemme valmiiksi ja lähdettiin etsimään leipomoa, josta ostettaisiin aamupalaa (jep jep, AAMUpalaa) ja puistoa, jossa syötäisiin herkkumme. Ostettiin croissantit, tollaiset kierresuklaapullat ja marenkia. Pienen etsinnän jälkeen löydettiin Jardin de Plantes! Se oli kyllä hirmu suloinen paikka, paljon lenkkeilijöitä ja istuskelijoita.
Löydettyämme vapaan penkin söimme ruokiamme ja samalla arvosteltiin ihmisiä. Olemme niin kohteliaita ihmisiä. No ei vaan enimmäkseen jos joku kiva paita tuli vastaan niin "TOI ON TOSI KIVA!" tai sitten jos näki jotain vähän omituisempaa niin sitten siitäkin täytyi päästä sanomaan.
Pienen ruokailuhetkemme jälkeen lähdettiin takaisin päin, käytiin hörppäämässä juomat kahvilassa ja katsottiin joidenkin katutaistelijoiden esiintymistä. Sen jälkeen sokerihiiremme heräsivät ja mentiin kakkupaikkaan, josta ostamamme kakut olivat HERKKUA. Myöskin tee oli 10/10.
Täs me vaan, onnellisina.

Sacré-Coeurin edusta oli tunnetusti täynnä ihmisiä ja erilaisia katutaiteilijoita. Myöskin ainaiset katumyyjät iskivät aina tilanteen tullen ja myös minä ja Lotta jouduttiin näiden sormusnarujen kohteeksi. Sisällä käytyämme ja huomattuamme ihmisten röyhkeyden (kuvauskielto, HALOO???) suunnattiin penkomiskojuhin (Lotta, mikä näiden nimi oli, en muista enää XD) ja sieltä löydettyämme kaikkea kivsua pieneen hintaan suuntasimme Sacré-Coeurin takaa löytyvälle Montmartrelle, joka on niin ihana paikka.

Löydettiin paikka sateensuojaksi, jossa syötiin sipulikeittoa ja katsottiin vain ihmisten menoa. Sen jälkeen kävimme vaihtamssa jälleen vaatteet hotellille ja lähdettiin kiertelemään Pariisia vielä viimeisen illan kunniaksi. Laulettiin suomi-lauluja, naurettiin, kuvailtiin, käveltiin yltiöpaljon, hämmästeltiin lukkojen määrää tällä Rakkauden sillalla ja käytiin istumassa terassilla. Sen jälkeen mäkkärin kautta hotelille ja unta palloon. 

Sunnuntaina herättiin aikaisin hotellin luovutuksen vuoksi (torkutus on pop ja noustiin suunniteltua myöhemmin) ja tavarat jätettyämme säilöön lähdettiin vielä kerran kulkemaan metrolla. Poikkesimme Les Hallesissa, jossa mikään ei ollut auki ja sieltä etsittiin kuppila, jossa luultiin saavamme nopeasti hyvä aamupala. Totuus tuli julki nopeaa, tarjoilua ei kuulunut ja itse aamupala olikin aika säälittävä nysä, josta pulitimme seitsemän euroa (croissantti, tuoremehu ja kaakao). About 40 minuutin odottelun jälkeen saatiin ruokamme ja syötiin noin. 10 minuutissa. 40 minuuttia arvokasta Pariisi-aikaa kariutui tämän meidän ah niin ihanan vihaan-tarjoilijan-työtäni-rakastan-ipadiani -tarjoilijan myötä. Nooh, kyllä se siitä sitten. Käytiin turistipuodeissa, käytiin jätskillä, syötiin kakun jämämme, käytiin Shakespeare and companyssä ja lähdettiin hotellin kautta kohti juna-asemiamme. Siihen loppui viikonloppumme Pariisissa.
Seuraava jännitys oli junan löytyminen, mutta pienen panikoinnin jälkeen sekin löytyi hyvin ja pystyi vain rentoutumaan. Toi viikonloppu tuli kyllä niin tarpeeseen ja sitä näin viikonkin jälkeen muistelee innolla. Hassua, viikko sitten tähän aikaan oltiin Lotan kanssa shoppailemassa!

Lässynlää-rakkauskirja ja runokirja Shakespeare and companysta ja toisesta kirjakaupasta matkaan tarttui Hobitti.

Myöskin oli nyt pakko ostaa jo viime vuonna aikomani soittorasia. Tätä kuunnellessa pääsee kyllä niin Pariisi-fiilikseen.
Ilmeeni: Olen onnellinen (xd)

Kippis erittäin hyvälle viikonlopulle!

Huomenna lähden katsastamaan Anissan kanssa hieman Metzin yöelämää, mutta ennen sitä kakku kutsuu jälleen, käydään ensin jossain kakkukahveilla myöhäisten synttäreideni kunniaksi (maanantaina tämä tyttö täytti 19 vuotta) ja siitä sitten suunnataan jonnekin suuntaan. Muuten tämä viikko on mennyt hyvin, hirmu nopsaa ja tänään lähdetään tyttöjen koulun jälkeen Amnévilleen vanhimman tytön luisteluharjoituksiin. Tulee olemaan jälleen kuumottavaa, olen ajanut sinne vasta kahdesti (kolmesti yrittänyt) ja kiire on kova, koska hän pääsee koulusta aina niin hirmu myöhään ja meillä on käytännössä 20 minuuttia ajaa sinne. Hohhoijakaa, eiköhän se siitä sitten kun sinne asti on selvitty.

Palaillaan, koitan saada vähän eloa tähänkin blogiin. Joka tapauksessa, elossa ollaan!

Ihmisiä kiinnostaneet kirjoitukset